— Ettekö tienneet, että olin tulossa?
— Emme ollenkaan.
— Niin, johdot ovat poikki. Kyrön ja Nautsin välillä ei ole ollut yhteyttä koko myrskyn aikana… Hakekaa Grönberg.
Kun Grönberg vavisten ja tukkihumalassa hoippui konttorihuoneeseen, istui Jäkälä pöydän takana kasvot kylmästä pöhöttyneinä, tukka sekaisin ja kiillottomana ja harmaat, terävät silmät sameina ja verestävinä. Grönberg ei uskaltanut nostaa katsettaan maasta.
Seurasi tuokio äänettömyyttä. Terävä ryppy kulmainsa välissä Jäkälä katseli Töllevin varastopäällikköä. Sitten syöksähti tumma puna hänen poskilleen, nyrkki jysähti pöytään ja hän ärjäisi:
— Menkää ulos!
Sitten Jäkälä kutsutti luokseen työnjohtajat ja järjestysmiehet.
Neljännestunnin kuluttua pihamaalla parveilevat työläiset huomasivat, että työnjohtajat riensivät talleihin ja alkoivat valjastaa hevosia. Hetkistä myöhemmin Jäkälä ilmestyi avopäin kirkkaasti valaistuille portaille.
— Pystyyn joka mies! Nyt ne vievät meiltä hevoset, ne perkeleet! Ne ajavat pois ja jättävät meidät tänne, huusi muuan leveäharteinen, tavattoman roteva mies.
Silloin Jäkälä alkoi puhua.