"… Siis näiden toimenpiteiden kautta maamme oli vihdoinkin saanut itsenäisen aseman kansakuntien joukossa. Mutta ei siinä kyllin, selvästi ilmeni, että se oli saava myöskin alueellisen lisäyksen, se oli saava avosataman Jäämeren rannalla. Nyt voimme kysyä, mikä oli tälle uudelle valtiolle kaikkein silmään pistävintä, senjälkeen kuin sen itsenäisyys oli tunnustettu? Ja vastaus kuuluu epäilemättä: rahan tarve. Perustettava armeija vaati ylläpitoonsa suuria summia, maan edustus ulospäin vaati rahaa, mutta kaikkein suurimmassa määrin olisi sitä vaatinut kulkulaitosten ja teiden rakentaminen. On huomattava, että kauppa oli lamassa, teollisuus oli lamassa, tuonti oli vientiä suunnattomasti suurempi ja maa oli köyhä. Sen rikkaudet piilivät ehkä pohjoisissa osissa, metsissä, vaaroissa, tuntureissa, soissa, mutta ne olivat luoksepääsemättömät ja kulkulaitoksia varten ei ollut rahaa. Rahan hankkimiseksi oli tuskin muita keinoja kuin raskaat verot ja tulot väkijuomakaupasta. Suomen eduskunta ratkaisi asian siten, että se lisäsi verotaakan suunnattomaksi ja hyväksyi — kieltolain.
"Onko kummempaa tekoa kuultu! Jos kieltolaki olisi hyväksytty kahtakymmentä vuotta aikaisemmin, tai jos se olisi siirretty kaksikymmentä vuotta eteenpäin, niin miksei, mutta se vahvistettiin juuri silloin, kun maan oli onnistunut katkaista kapalonsa, kun rahan tarve oli kipein. Ja selitys oli aivan yksinkertainen: ellei kansa voinut pysyä pystyssä ilman sellaisia keinoja, jotka olivat omiaan alentamaan sen siveellistä tasoa, niin se sai kaatua. — On siis katsottava, miten tämä kansamme siveellinen taso on kieltolain vaikutuksesta noussut. Ravintoloissa juodaan, mutta ei enää kuten ennen, sivistyneesti ja hienosti, vaan suhdattomasti, terveydelle vaarallisia aineita. Nuoret tytöt sekoittavat väkevää spriitä kahvin sekaan, tekevät 'suutareita', joita entinen jätkä olisi kauhistunut. Maalaisnuoriso särpii pontikkaa. Jokainenhan meistä tietää voivansa tunnin kuluessa hakea vaikka kymmenestä eri paikasta väkijuomia; se on vain rahakysymys. Juominen siis jatkuu entistä paljon raaemmassa muodossa. Tilastomiehet tosin osoittavat sen vähenevän, mutta tilastolla voi osoittaa mitä tahansa. Tulee muistaa, kutka antavat tilastonkerääjille tiedot: kruununpalvelijat, kunnanmiehet, papit, yleensä henkilöt, joiden tehtäviin enemmän tai vähemmän kuuluu kieltolain valvominen; eivät he voi ilmoittaa juoppouden piirissään lisääntyvän, sillä silloin he saavat muistutuksen, kenties eron toimestaan. Ja vaikka väkijuomain käyttö vähenisikin, vastaako se lähimainkaan sitä rappiotilaa, johon kansan moraali on joutunut, silloin kun se ei enää tunnusta lain pyhyyttä. Ei Suomen kansa hyväksy kieltolakia, se ei ilmianna salakauppiaita eikä salapolttajia. Tuomari tosin sakottaa kiinnijoutunutta, mutta on monesti valmis ottamaan illalla sakon saaneen kanssa ryypyn.
"Kieltolain seuraukset ovat siis selvät: Ensinnäkin, se ehkä jossain määrin vähentää juoppoutta, mutta tekee sen entistä paljoa raaemmaksi ja epäterveellisemmäksi. Toiseksi se alentaa kansan moraalista tasoa riistämällä entisen lainkunnioituksen; (mennäpä nyt kerskumaan sorron aikaisesta lain kuuliaisuudesta, — ensimmäinen vastaantuleva humalainen kumoaa väitteet). Kolmanneksi kieltolaki on synnyttänyt kokonaisen hyödyttömän kansanluokan, jonka suuruus on arvaamaton ja jonka elinkeino on lain rikkominen: salakauppiaitten ja salapolttajien luokan. Neljänneksi kieltolaki riistää valtion rahastosta vähintään 500 miljoonaa vuosittain."
— Herra ministeri, tähän tapaan luullakseni ylioppilas puhui. Syntyi ehkä erimielisyyksiä, kiisteltiin ja väiteltiin. Nyt tulee muistaa ajan kohta. Rintamaelämä oli puhaltanut nuorisoon isänmaallista innostusta, joka nyt voittoisan taistelun jälkeen kasvoi suuruuden unelmaksi. Suur-Suomen ajatusta lietsottiin sanomalehdissä; sankarihalut olivat syttyneet. Mutta palatkaamme ylioppilaaseen.
"Toverit! Emme voi ehkä vähentää kansamme juomahalua, kieltolaki on hävittänyt sekä raittiusseurat että raittiusaatteen. Emme ehkä voi saada kansaamme kunnioittamaan kieltolain pyhyyttä; kuinka se oppisi tajuamaan, että ryypyn ottaminen on yhtä suuri rikos kuin hevosenvarkaus! Mutta (ja tässä puhuja alensi ääntään) emmekö voi tehdä mitään hyödyttömän salakauppiasparven pienentämiseksi, ja ennen kaikkea, emmekö voi pelastaa valtiolle noita miljoonia? Toverit, ajatelkaapa sitä."
— Kokoushuoneessa syntyi hiljaisuus. Sitten alkoi kuulua huudahduksia: puhu, selitä, mitä sinä tarkoitat, onko sinulla jokin suunnitelma!
"Jos… Jos liikemieslahjoilla varustettu henkilö tai yhtiö ottaisi järjestääkseen maamme salakaupan. Jos se toiminnallaan kukistaisi kaikki ala-arvoiset 'trokarit'. Jos se levittämällä hyvin organisoitua liikettään tekisi lopun salapolttajista. Jos se hankkimalla hyviä aineita estäisi kaikki ne surulliset kuolemantapaukset ja sairaudet, jotka epäterveelliset ja ala-arvoiset väkijuomat synnyttävät, jos se pelastaisi tulevien sukupolvien terveyden tarjoamalla ihmisille juomia, jotka eivät kärventäisi heidän sisäelimiään turmiolle. Ja jos se ei vähimmälläkään tavalla koettaisi estää valtiovaltaa kieltolain valvontatoiminnassa, niin sanokaapa, mitä vahinkoa se tuottaisi maalle?"
— Kokouksen osanottajat tuijottivat puhujaan ihmetyksestä vaaleina, jäykin, avautunein silmin ja tiheästi hengittäen. Heidän ajatuksensa sekaantuivat, he eivät tahtoneet uskoa korviaan. Mitään tällaista he eivät olleet osanneet uneksiakaan.
"Jos tuo henkilö, jatkoi puhuja kuiskaavalla, kiihkeällä äänellä, jos hän tekisi kaiken oman otsansa uhalla, jos hän ei käyttäisi ansaitsemastaan suunnattomasta voitosta penniäkään omaksi hyväkseen, jos hän kokoaisi tuhansia, satojatuhansia, miljoonia, jos hän vaalisi niitä kuin elämäänsä ja sitten kerran lahjoittaisi ne isänmaalleen, kansalleen, olisiko hänen tekonsa epäsiveellinen teko?"
"Mutta hänhän toimisi vastoin vahvistettua lakia, häneltä puuttuisi pohja, perustus; jokainen hänen askeleensa olisi lain mukaan rangaistava."