— Kuulehan. Myrsky lakkasi kello kuusi eilen illalla. Nyt on kello puoli viisi. Ainakin kymmenen tuntia olet antanut mennä hukkaan.
— Kuinka niin?
— Onhan sinulla toinen pyöröaura? Kivimäellä on toinen.
— Niin on.
— No niin. Miksi et herran nimessä pannut sitä eilen heti liikkeelle? Ainakin tänne Tölleviin asti olisi linja nyt auki. Vai onko sinulla kenties ruokaa siellä?
Johansson tunsi ja tunnusti, kuinka oikeassa Jäkälä taaskin oli. Hän kirosi itsekseen eilistä väsymystään, huolimattomuuttaan, ja vaikeni.
— Siis aura heti radalle! Lapiomiehiä mukaan, muuten ei sekään selviydy leikkauksista. Ja seuraat itse mukana, minä saatan väsyä, kun olen ollut ulkona koko myrskyn ajan. Ja nyt tarvitaan miestä täällä, eikä siellä.
Johanssonin teki mieli sanoa, ettei hänkään ollut aikaansa nukkuen tuhlannut. "Itse olet maannut turkeissasi koko ajan", välähti hänen mieleensä. Mutta samalla hän tajusi, että väärin se oli: ei siinä ilmassa nukuttu.
Hän ei ennättänyt vastata mitään, kun Jäkälä soitti kiinni.
— — —