Sitten hän kumartui ja otti lattialta luodin, joka litistyneenä oli pudonnut hänen jalkoihinsa. Kun hän avasi liivinsä, näkyi niiden alla kapeista vanteista tehty, taipuisa ja ohut haarniska, joka kimalteli samanvärisenä kuin metallin palanen pöydällä.
— Ymmärrättekö nyt? kysyi hän voitokkaasti hymyillen.
— Kuinka ajattelematon te olette, nuori mies. Tästähän voi koitua mitä ikävyyksiä tahansa tällaisena aikana, sanoi valtioneuvos Runko huolestuneena, kiiruhtaen ovelle.
Jo kuuluikin hälinää, levottomia, kiihkeitä askelia ja hätääntynyttä juoksua. Valtioneuvos astui ulos; käytävässä näkyi säikähtyneitä ihmisiä ja viinuri syöksyi paikalle pyyheliina käsivarrellaan.
— Ei se ollut mitään, huusi valtioneuvos nauraen käytävään. — Kauppias M:ltä räjähti koirapommi, siinä kaikki. Hän on juuri palannut maalta ja tulee siellä suorittamiensa urotöiden takia erotettavaksi eläinsuojelusyhdistyksestä.
Käytävästä kuului naurua, mutta epäluuloinen viinuri astui sisään.
— Tuokaa meille illallista, jotakin pyytä tai metsoa. Ruudinkäry herättää metsästysintoa ja ruokahalua. — No niin, nyt on jo toinen ovella! Tiehenne siitä, tai heitän uuden koirapommin niskaanne, pauhasi hyvätuulinen tukkukauppias.
Toinen tarjoilija, joka tosiaan oli pistänyt nenänsä ovenrakoon, vetäytyi nopeasti pois ja rauha näytti palaavan. Orri seisoi sivummalla, ohimosuonet paisuneina ja kasvot tumman punaisina. Kun viinuri oli mennyt, sanoi hän häpeissään.
— Olin tosiaan hyvin poikamainen ja ajattelematon. Pyydän hartaasti anteeksi.
— Eihän tämä mitään, jos vain näin selviämme, vastasi valtioneuvos, joka lyhyessä ajassa oli mieltynyt nuorukaiseen.