Sinä iltana kuului Hotelli Fennian yksityishuoneesta kiihkeätä väittelyä ja kuiskailua myöhäiseen yöhön.
II.
Satimeen.
Kun Orri seuraavana iltana saattoi maisteria, joka hotellissa oli esiintynyt puhujana, kotiin, olivat he takertuneet niin vilkkaaseen keskusteluun, että ympäristö jäi heiltä kokonaan huomaamatta. Vasta kun nuorukainen jäi yksin, toisen mentyä sisään, hän ikäänkuin heräsi ja katsahti hätääntyneenä ympärilleen, mutta mitään ei näkynyt. Oli sangen valoisa kuutamo.
— Peijakkaan Storm, mutisi hän. — Varmasti se toimittaa itsensä kiikkiin laivoineen.
Jo varhaisemmin, edellisenä iltana, olivat jääkärit yhdessä pistäytyneet Katajanokalla, Stormia kun "pommarina" erikoisesti huvitti kaikki, mikä vähänkin koski sotalaivoja. Lienevätkö he sitten tehneet liian selviä eleitä, tai puhuneet liian äänekkäästi, joka tapauksessa saivat he "varjon" kintereilleen. Alituisesti kulki kaksi miestä heidän perässään, kunnes he olivat päättäneet erota ja Orri oli poikennut mainitun maisterin asuntoon, huomauttanut tälle mahdollisesta viivästymisestään ja kiiruusti paennut pihan kautta. Pitkän aikaa oli hän kulkenut ajureilla, raitiovaunuilla, jopa automobiilillakin, tapaan, joka oli jäänyt hänen mieleensä salapoliisiromaaneista, luullut vihdoin päässeensä seuraajistaan ja saapunut Hotelli Fenniaan. Kun hän kääntyi Yrjönkadulta Robertinkadulle, huomasi hän etäämpänä kaksi miestä, jotka hitaasti astuskelivat eteenpäin. Aluksi ei nuorukainen heistä välittänyt, mutta sitten alkoi häntä arveluttaa ja hän tunsi sydänalassaan kouristusta, joka niin selvästi ilmaisee vaaran läheisyyden. Hän hiljensi kulkuaan ja ajatteli kääntyä ympäri. Kun hän vilkaisi taakseen, hoippui siellä kaksi humalaista kaulatusten. Silloin veri pakeni nuorukaisen poskilta.
Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ripeästi astua eteenpäin. Ei edes missään näkynyt ajuria, johon Olisi voinut turvata. Edellä-kävijät kääntyivät onneksi Annankatua alaspäin Bulevardille, jossa he viheltelivät ajuria. Orri kiiruhti. Ihmeteltävällä sitkeydellä humalaiset hoippuivat hänen jäljessään. Jo kuului kavioiden kopsetta, vihdoinkin. Orri tunsi helpotusta ja odotti jännittyneenä. Ajuri sieltä kyllä tulikin, mutta kuomu oli nostettu ylös ja sen varjossa oli nuorukainen erottavinaan kaksi miestä.
Tarkka-ampujankadun päässä näkyi myöskin kaksi olentoa… Kaikilla näillä yöhiipijöillä oli jotakin yhteistä, jokin erikoisleima, joka yhä enemmän arvelutti nuorukaista… Hän kiiruhti pikamarssissa… Humalaiset taampana olivat ruvenneet laitattamaan.
Fredrikin kadun kulmassa sijaitseva kahvila oli vielä auki.
— Nyt ei muuta kuin sisään ja pulma tarjoilijattarelle. Ehkä hän voi neuvoa pakotien, päätteli Orri itsekseen, astuen reippaasti ovesta. Hän tilasi teetä ja ryhtyi tarinoimaan tytön kanssa, koetellakseen tämän luonnetta. Hän ei ollut kuitenkaan päässyt kuin alkuun, kun ovesta tuli kaksi miestä, jotka suoraa päätä riensivät hänen luokseen.