— Täytyihän toki olla joku ase kulkiessaan sellaisena aikana.
— Olkaa hyvä ja jatkakaa.
— Kauppaa tehdessämme tuli puheeksi, tokko hänen Browningpistoolinsa pystyivät lävistämään hyviä nahkaturkkeja…
— Pohjoisestako vaara uhkasi turkeissaan? huomautti tutkintotuomari terävästi. — Mutta jatkakaa.
— Hän vastasi hyvin omituisella äänenpainolla, että se riippui siitä, mitä ihmisellä oli päällään. Niin jatkui keskustelumme, kunnes hän näytti haarniskaa.
— Ettekö kysynyt, mitä ainetta se oli?
— Kysyin, mutta hän ei sitä ilmaissut. Syntyi pitkä äänettömyys.
Tutkintotuomarin huulilla väikkyi ivallinen, tuskin huomattava hymy.
Vihdoin kysyi hän hyvin ystävällisesti.
— Mitenkä onkaan? Ettekö ole hyvin musikaalinen?
— Soitan kohtalaisesti pianoa.
— Niin ja harppua, eikö totta? Nuorukainen hätkähti silminnähtävästi. Ensi kertaa hänen ruskeat silmänsä, joiden lämmin hehku vankilan kärsimyksissä oli saanut kuumeisen ja pistävämmän leiman, pari kertaa rävähtivät. Näinkö selvillä tämä pirullinen mies oli kaikesta? Tavallista epävarmemmin hän vastasi.