— Olen sen jo tehnyt. Määrättynä aikana, jos jälleen häviän jäljettömiin, tuo kaksi henkilöä, mitä luotettavinta toveriani muuten, toisistaan tietämättä herra valtioneuvokselle kirjeen. Sen tapauksen varalle, ettei herra valtioneuvoskaan enää olisi tavattavissa, olen antanut toisenkin osotteen. Kumpikaan ei ole selvillä kirjeen sisällöstä. Olen selittänyt sen koskevan yksityisasioitani.
— Hyvä on, nuori mies. Luulen, että vankila on tehnyt teille hyvää.
Se on lyhyessä ajassa lisännyt pari vuotta ikäänne.
— Ja saanko nyt kysyä, millä kannalla asiat ovat täällä?
— Me emme ole päässeet puusta pitemmälle. Emmekä tule pääsemäänkään lähiaikoina. Nyt vallitsee Venäjällä svaboda ja tätä svabodaansa he tietysti syöttävät meillekin, tekemällä hetkellisiä myönnytyksiä ja vapautuksia, ja ennenkaikkea iänikuisia lupauksiaan, joista me jo olemme saaneet kylliksemme. Mutta niihin emme saa luottaa. Pääsipä siellä valtaan mikä puolue tahansa, niin heti, kun olot alkavat järjestyä, palaa myöskin vanha sortohalu. Se on aivan luonnollista, eikä minun mielestäni, Venäjän kannalta katsottuna, paheksuttavaakaan. Tämänlaatuinen pienten polkeminen on yleensä suurvalloille yhteistä ja perustuu suuruuden kaipuuseen, joka kaikissa kansoissa on huomattavissa ja jonka moni isänmaataan rakastava, voimakas valtiomies unelmissaan ja teoissaan paisuttaa mitä jyrkimmäksi häikäilemättömyydeksi. Se on sitä itsekkyyttä, joka yksilössä on virhe ja pahe, mutta joka valtion ja valtiomiehen ominaisuutena on kehittynyt niin valtaiseen suurisuuntaisuuteen, että sitä kaikesta huolimatta täytyy pitää jalona. Meidän tulee siis rauhallisesti odottaa, kunnes kynnet jälleen alkavat näkyä ja toimia salassa, maaperää valmistellen. Mutta hetki on kyllä tuleva, siitä voitte olla vakuutettu. Ja nyt kehottaisin teitä kuulemaan vanhan miehen neuvoa. Lähtekää pois, lähtekää viipymättä. Palatkaa toverienne joukkoon sinne kauas. Sillä täällä ette te kauan saa olla vapaana. Vankien, varsinkin suomalaisten irtilaskeminen oli erehdys, joka johtui vallankumous-humalasta, kiihoittuneen profanum vulguksen hetkellinen teko, joka ennen pitkää korjataan. Menkää pois, sanon vielä kerran. Tässä huumeessa ja sekasorrossa luulisin sen onnistuvan. Mutta älkää enää hakeko taisteluita ja vaaraa. Olette liian kallis mies nyt joutumaan hukkaan. Siitä syystä minä kehoittaisin teitä karttamaan rintamaa, vaikka olettekin sotilas, karttamaan siksi, kunnes teidän aikanne tulee. Ja epäilemättä se on tuleva. Mutta miettikää, nuori mies.
Syntyi hiljaisuus. Vihdoin Orri vastasi.
— Sitä neuvoa on velvollisuuteni seurata, vaikka toiselta puolen haluaisinkin jäädä katsomaan, miten täällä olot kehittyvät.
— Menkää te vaan. Aivan yhtä hyvin te sieltäkin voitte olojen kehitystä seurata, vieläpä paremminkin, sillä olette kyllin etäällä ja näette kokonaisuuden. Mutta pitäkää silmänne auki.
Kun nuorukainen ei enää vastannut, niin vanha herra nousi tuoliltaan.
— Hyvästi siis ja onnea matkalle, sanoi hän, tarttuen Orrin käteen. — Viekää tovereillenne terveisiä. Ja luottakaa siihen, että ne miehet, jotka syksyllä olivat kokouksessa mukana, tekevät kaiken voitavansa valmistaakseen tietä sille, jota toivomme ja odotamme.
Kauan aikaa seisoi nuorukainen ääneti, maahan katsoen. Vihdoin sanoi hän hiljaa ja epäröivällä äänellä.