Mitä sitten seurasi, se oli vain asioiden luonnonmukaista kehittymistä.
* * * * *
Mitä pitemmälle syksy ehti, sitä vaikeammaksi kävi odottaminen nuorukaiselle ja sitä merkillisempiä huhuja alkoi Suomesta kuulua. Vallankumous-ajan kauniisiin lupauksiin ei enää kukaan luottanut. Santarmikätyrit olivat jälleen alottaneet toimintansa, ja tuon tuostakin pidettiin kotitarkastuksia, joita täydellä syyllä saattoi verrata tsaarivallan aikaisiin häikäilemättömiin tekoihin. Suomen kansalaisia vangittiin jälleen ja ne innokkaat toimenpiteet, joihin hallitus mainitunlaisissa tapauksissa ryhtyi, johtivat yhä huonompiin ja huonompiin tuloksiin.
Sitten ruvettiin kuiskailemaan salaisista aseellisista järjestöistä. Orrin sydän sytkytti: niiden syntymiseen tiesi hän olevansa tärkeänä alkusyynä. [Suojeluskuntain historia on varmaankin selvittävä, kuinka suurena tekijänä n.s. "jääkäreitten metalli" oli näiden järjestöjen syntysanoja luettaessa. Julkaisijan huom.] Oli koottu kolme miljoonaa käsittävä rahasto, jota käytettiin yksinomaan mainittujen järjestöjen vireilläpitämiseksi. Aseita, joista salakuljettajat nylkivät suunnattomia hintoja, ostettiin innokkaasti, ja koko maa näytti olevan tulisen kuohunnan vallassa.
Odotettiin saksalaisten hyökkäävän Suomeen ja siltä varalta varustauduttiin. Jos tosiaan niin kävisi — sanottiin — että saksalaiset valloitettuaan Riigan näkisivät hyväksi tulla tänne ja rynnätä Suomenlahden molempia rantoja pitkin Pietaria kohden, niin alkaisi ryssä paeta ja tapansa mukaan se ryöstäisi ja polttaisi maamme typötyhjäksi. Siksi oli perustettava suojeluskuntia, aseellisia joukkoja, jotka kykenisivät estämään tuon hävityksen. Ei voitu olettaa voimia kertyvän kylliksi, jotta ryssän tihutyöt kokonaan voitaisiin tehdä tyhjäksi. Mutta ainakin saataisiin heidät pysymään suurempana joukkona, yhdessä rykelmässä, joka hävittäen kuin laavavirta painuisi itää kohti, jättäen leveän, raunioiksi tuhotun väylän jälkeensä. Ainakin voisi suojeluskuntain olemassa-olo estää heidät hajaantumasta pieniin kierteleviin ryöstö- ja murhajoukkoihin ja leviämästä ympäri maata.
Hartaasti oli toivottu sosialistien liittyvän tähän hommaan, jonka alkuperäisin ja näkyvin tarkoitus oli vain kotikonnun suojeleminen. Ja aluksi se näyttikin onnistuvan. Monin paikoin oli suojeluskuntain piirihallitusten jäseninä myöskin työväen puolueeseen lukeutuvia kansalaisia. Mutta vähitellen alkoivat bolshevistiset opit ja ajatukset yhä enemmän hurmata herkkäuskoisia työläisiä. Miksi vihata ryssää! Miksi varustautua näitä ystävällisiä ihmisiä vastaan, jotka sanoivat veli, veli, ja jotka olivat nostaneet työntekijänkin ihmisarvoon, vieläpä vallan kukkuloille. Suuria ajatuksia alkoi kyteä punaisten johtomiesten vallanhimoisissa aivoissa. Suojeluskunnat leimattiin porvarien salahankkeiksi, joiden avulla aiottiin riistää maan vähissä olevat elintarpeet joidenkuiden harvojen käytettäviksi ja nälkäisten työläisten suut tukittaisiin asevoimalla. Alkoi kuulua epäilyksen ja tyytymättömyyden murinaa punaisten riveistä ja viimein kehittyi se leimuavaksi vihaksi. Punakaartit, joiden reipasta syntyä oli porvarillisten taholla monin paikoin ilolla seurattu, jopa suoranaisesti autettukin, siinä toivossa, että ne ratkaisevalla hetkellä liittyisivät valkoisiin tovereihinsa, nämä punakaartit alkoivat uhmata ja herättää keskuudessaan veljesvihaa. Ryssäin kanssa ne tekivät sopimuksen. Sosialistinen senaatti ei ollut oikealla tavalla yrittänytkään hankkia maalle kipeästi kaivattua viljaa. Ei, se antoi viljan asemasta tuoda aseita, selittäen ettei sitä saatu Venäjältä kulkemaan. Turhaa puhetta! Jos Suomen kenraalikuvernööri Rahja olisi istunut jauhosäkkien päällä yhtä innokkaana kuin aselastien harjalla, niin varmasti ne olisivat kulkeutuneet määräpaikkaansa. Mutta nyt syytettiin porvareita — ja syyttämistä heissä kyllä riittävästi olikin — ja hiottiin miekkaa heidän päittensä varalle.
Siellä täällä alkoi jo kuulua metakoita. Sitten tapahtui Mommilan kuuluisa yhteenotto, jossa ensikerran julkisesti taisteltiin. —
Kauemmin ei nuorukainen jaksanut odottaa. Entäpä, jos Saksa todella hyökkäisi Suomeen, olihan se niin todennäköistä — Hän istui täällä toimettomana päältäkatsojana, mutta jääkärit Libaussa varmaankin varustautuivat lähtöön ja jännittynein mielin odottivat sitä hetkeä, jolloin he saisivat oman maan kamaralla rynnätä ryssän niskaan. Siellä oli hänen toiminta-alansa, siihen joukkoon hän tunsi kuuluvansa ja tahtoi kuulua. Kaikkein viimeiseksi halusi hän olla syrjässä silloin, kun tosiaan oli ottelu kysymyksessä. Ja olihan hän nyt järjestänyt kaikki asiansa. Suuren salaisuutensa suhteen oli hän ryhtynyt niin laajakantoisiin turvaustoimenpiteisiin kuin suinkin oli älynnyt, hänen kuolemansa ei siis enää merkinnyt enempää kuin kenenkä muun tahansa.
* * * * *
Eräänä päivänä ilmestyi Orri hauptmanni L:n vakoojakonttoriin.