— Tavaritsh, tavaritsh!
Orri vilkaisi saksalaiseen ja tunsi sen komppanian varavääpelin, jonka riveihin hän oli joutunut. Vääpeli oli saanut shrapnellin luodin läpi reitensä ja latasi rauhallisesti parabellumiaan, toverillisesti kiittäen suomalaista.
Juuri silloin pamahti laukaus läheisestä ryssän kämpästä. Orri kiljahti ja hypähti syrjään. Kuin salama tempasi hän pistoolin vääpelin kädestä ja syöksyi kämppää kohti. Hän kiskaisi oven auki ja perääntyi samalla itse syrjään — juuri parahiksi väistääkseen piston, joka oli niin voimakas, että antaja horjahti. Seuraavassa silmänräpäyksessä kaatui hän maahan Orrin luodin lävistämänä… Hirveästi karjaisten ryntäsi nuorukainen sisään. Kaksi ryssää seisoi valjuna seinällä, molottaen jumalan apua. Orri otti heidän aseensa ja kuljetti heidät mukanaan vääpelin luo, jolle hän antoi pistoolin takaisin. Vasta silloin jouti hän katsomaan kättään: luoti oli lävistänyt lihaksen olkavarresta, ollenkaan koskematta luuhun. Iloisin mielin sitoivat saksalainen vääpeli ja suomalainen sotilas toistensa haavat, kolmen vangin katsellessa heidän työtään. —
Tunnissa oli hyökkäys suoritettu ja ryssän etuvarustus hävitetty määräyksen mukaisesti. Voittoisa pataljoona vetäytyi takaisin reippain mielin. Moni oli kyllä kaatunut, moni vaikeasti haavoittunut, mutta suomalaisia oli jälleen seurannut hyvä onni: heillä ei ollut raskaita tappioita. Heidän sairassotilaansa, jotka täällä saavuttivat ikuisen maineen, kantoivat etupäässä saksalaisia turvaan.
Takaisin palattaessa muodosti muuan ryhmä mielenkiintoisen näyn. Jääkäri Orri komenteli kolmea vankia, jotka kantoivat hellävaroen haavoittunutta saksalaista vääpeliä. —
Suomalaisilla oli vain yksi kuollut, yksi kadonnut ja kymmenkunta haavoittunutta. Mutta saksalaisten käsitys oli kokonaan muuttunut pohjolan miehistä. "Toveri, toveri", sanoivat he loistavin silmin. He antoivat napamaan miehille voileipää, huvitettuina toisten ruokahalusta, he tarjosivat heille tupakkaa, marmelaatia, kaikkea hyvää, he puristelivat heitä käsistä, nauraen kuunnellen ryssän pommitusta, joka yhä oli suunnattu tyhjää ja hävitettyä etuvarustusta kohti.
* * * * *
Heinäkuun 27 p:nä suomalainen komppania oli saapunut Schlampeen ja odotti junaa, jonka piti viedä heidät kotiin. Kiväärit oli asetettu yhteen ja joukko parveili sivummalla vilkkaasti jutellen ja tupakoiden.
— Hilfsgruppenführer Orri! kuului äkkiä terävästi.
— Täällä! vastasi nuorukainen ja riensi juoksujalkaa, toisella kädellään sidottua olkavartaan tukien saksalaisen upseerin luo.