Vanha sotapäällikkö siristi silmiään ja tarkasteli nuorukaista pitkän aikaa huvitetun näköisenä.
— Te olette varovainen. Tiedättekö, nuori mies. Jos kaikki se, mitä olette kertonut, on totta, enkä minä suinkaan tahdo teitä epäillä, niin teidän hallussanne on salaisuus, joka missä valtakunnassa tahansa riistäisi teiltä vapauden. Teidät voitaisiin pidättää ja pakottaa ilmaisemaan tietonne.
— Teidän Ylhäisyytenne. Olen syntynyt liian sorronalaisessa maassa, jotta olisin voinut unohtaa nuo seikat. Keksintö ei ole minun hallussani. Minä en edes tunne sitä. Sinä hetkenä, jolloin en määrättynä aikana, vapaana ja kenenkään seuraamatta esiinny määrätyssä paikassa, häviää valmistustavan salaisuus olemattomiin. Se on henkilöllä, joka ei ollenkaan tiedä sen arvoa.
Kenraali siristi silmiään ja vastasi kuivasti.
— Teitä voitaisiin kiduttaa, kunnes ilmaisisitte henkilön.
— Teidän Ylhäisyytenne. Tiedän olevani Saksassa.
Jälleen tarkasteli nerokas sotapäällikkö kauan aikaa äänettömänä nuorukaista, jonka pelkäämätön, avoin olemus tuntui häntä miellyttävän. Näytti kuin olisi heikko hymy värehtinyt hänen tarmokkailla kasvoillaan. Sitten lausui hän kevyemmin.
— Tehän olette valmis diplomaatti.
Kun nuorukainen ei vastannut, jatkoi hän kuin koetellakseen.
— Tokko varovaisuustoimenpiteenne kuitenkaan on riittävä. Te annatte salaisuutenne Saksalle ja tietysti myöskin isänmaallenne ja samalla te ehdotatte liittoa näiden kahden valtakunnan välille. Entäpä, ellei Saksa haluaisikaan täyttää liiton ehtoja. Entäpä, jos se ottaisi Venäjän tavat käytäntöön. Kuinka voisi pieni Suomi sitä pakottaa. Sanon tämän vain siksi, että varovaisuutenne minua hämmästyttää.