Nuorukainen hämmästyi.
— Eikö se riitä? kysyi hän levottomana.
— Ei, ei se riitä. Se ei ole pysyvä saavutus… Niin, kyllä arvaan että teillä on välikirjat ja sopimukset mielessänne, mutta ne ovat hyvin huonoa tavaraa. Minun täytyy kuitenkin ensin puhua teille Suomesta, ennenkuin ymmärrätte minua. Oletteko täällä voinut ollenkaan seurata kotimaan tapahtumia?
— Marraskuun lakkovaiheet tiedän osapuilleen, mutta en paljoa sen jälkeen sattuneista tapauksista.
— No niin. Levottomuudet jatkuvat yhä. Punaiset pitävät kotitarkastuksia ja harjoittavat etsintää vimmatummin kuin ryssät konsanaan. Punakaartit harjoittelevat ahkerasti ja niille tuodaan Venäjältä vaununlastittain aseita. Ilmeisesti on tekeillä vallankaappausyritys aito bolshevistiseen malliin. Mutta toiselta puolen ovat porvarilliset lujasti päättäneet ryhtyä vastarintaan. Suojeluskuntajärjestöt kasvavat yhä huomattavammiksi ja innostus kytee salassa koko kansan keskuudessa. On onnistuttu saamaan rahaa. On hiukan aseitakin tiedossa. Lyhyesti sanoen, Suomi seisoo kansalaissodan partaalla, jota ei mikään enää voi estää. Milloin se puhkeaa, se on vain viikkojen, päivien, hetkien kysymys, eikä ole takeita siitä, ettei se riehu jo nyt. — No niin. Käsitättehän, ettei keksintö voi ehtiä käytäntöön tämän kapinan aikana, ei ainakaan sanottavassa määrin. Meidän täytyy kestää tämä onneton taistelu omin voimin ja samoin, jopa paljoa huonomminkin asein kuin vastustajamme. Jos me voitamme, niin Suomi on itsenäinen, ei vain paperilla, kuten nyt, vaan tosiasiallisesti, ja ryssien on lähteminen maasta. Ja silloin me tarvitsemme tuota keksintöä. Se on pohja, jolle vapautemme rakennetaan. Ja me tarvitsemme salaisuuden yksin. Ymmärrättekö? Yksin, jos Suomi aikoo voida yksin seisoa kansakuntain rinnalla vaarallisella paikallaan.
Kun nuorukainen ei vastannut, jatkoi puhuja.
— Jos taas häviämme, niin teidän menettelytapaanne seuraten jää koko salaisuus saksalaisten haltuun. Sillä ette kai halua antaa sitä omille ja vieraille ryssille?
— Niin, mutta keksinnön avulla me saamme saksalaiset auttamaan itseämme tuossa taistelussa.
— Siinähän juuri myöskin piilee vaara. Kun me olemme hädässä, niin saksalaiset voivat, huomatkaa, minä sanon voivat, vaatia tuon keksinnön apunsa palkaksi, vaatia sen yksityisomaisuudekseen tai ainakin tehdä epäedullisen välisopimuksen. Ellemme siihen myönny, niin he voivat kieltää apunsa. Jos taas myönnymme, niin Suomi jää heikkona ja voimattomana Saksan varaan ja sen mielivallasta riippuvaksi. Sitävastoin on todennäköistä, että saksalaiset muuten, tietämättä rahtuakaan koko keksinnöstä, ojentavat Suomelle auttavan käden. Luonnollisesti molemmat maat tekevät liiton ja Suomi saa maksaa tuosta avunannosta, kuten kohtuullista onkin. Mutta se pystyy seisomaan omin jaloin ja herättämään kyllin suurta arvonantoa liittolaisessaan, jos sillä yksin on tuo mullistava salaisuus tiedossaan. Sitävastoin jää Suomi aivan liian mitättömäksi, suunnittelemistanne alueenlisäyksistä huolimatta, jos molemmilla liittolaisilla on hallussaan sama keksintö. Enkä usko, että mainittuja aluelisäyksiä tullaan sille edes myöntämään.
Nuorukainen kuunteli niin jännittyneenä, että hengitys salpautui. Pitkiä hetkiä kului äänettömyydessä, vain ruskeat silmät loistivat tuskallisesti. Vihdoin sanoi hän hiljaa, väräjävällä äänellä.