Heti hänen saavuttuaan siirryttiin sivuhuoneeseen ja Irli esitti asian niin taidokkaasti ja kaarrellen, että Orria hämmästytti hänen oveluutensa. Mutta laivuripa ei ollut varsin halukas ryhtymään kauppoihin.
— Se on liian vaarallista, sanoi hän. — Ennen lähtöä passit tarkastetaan, enkä ymmärrä, missä te voisitte piileskellä niin kauan.
— Tyhjää lorua, huudahti Irli. — Sanopa minulle Bubi, missä sinä säilytät kankaasi, joita tuot niin monta pakkaa kerrallaan ja jotka aina välttävät tarkastusmiesten silmät?
Laivuri hätkähti ja katsoi terävästi tyttöön viekkailla silmillään. Tällaista iskua ei hän ollut odottanut. Sitten vilkaisi hän salavihkaa nuorukaiseen ja sanoi olkapäitään kohauttaen.
— Huhupuheita.
— Älä viisastele, Bubi. Minä kyllä tiedän sinun vehkeesi.
Laivuri otti niin kunnioitettavan siemauksen suuresta lasistaan, että jo siitäkin saattoi tuntea hänet merimieheksi. Sitten jysäytti hän pöytään leveän ja karkean nyrkkinsä ja sanoi.
— Kyllä se nyt on sillä lailla, etten minä naisten välityksellä ole vielä ikinä mihinkään kauppaan ryhtynyt, enkä ryhdy.
— Siunatkoon! Meistä ei kyllä haittaa. Tule, Mirja! Soittakaa sitten, kun olette valmiit.
Ja kevytpukuiset tytöt lehahtivat pois kuin perhot, jättäen seuralaisensa kahdenkesken pohtimaan asioitaan.