— Saanko maksaa? sanoi Orri hymyillen.
— Sinä menet! huudahti Irli tuskallisesti.
— Hän tulee kyllä takaisin vielä, huomautti laivuri.
— Valehtelet. Miksi hän sitten maksaisi.
— Tulen kyllä takaisin, Irli, sanoi nuorukainen hymyillen ja hellävaroen irrottaen kiihkeän tytön käsivarret kaulaltaan.
Tuo tyttö oli auttanut häntä niin paljon, että valehteleminen oli hänelle miltei tuskallista.
XIII.
Memento mori.
Suomessa oli kansalaissota ehtinyt täyteen voimaansa.
Pyhän innostuksen vallassa olivat talonpojat nousseet puhdistamaan maata ryssistä ja niistä sokeista, ruton tartuttamista laumoista, joiden johtomiehet itsekkäässä intohimossaan ja muut osat mielettömässä bolshevistisessa haaveilussaan olivat eksyneet rikoksen teille ja saattaneet valtakunnan veljessodan kauhuihin. Vaasa ja Oulu olivat vallatut ja valkoinen armeija, joka yhtäkkiä ilmestyi kuin tuulesta temmattuna, alkoi vyörytellä taisteluintoisia joukkojaan yhä pitemmälle etelää kohti. Saattoi jo sanoa, että punaisten voitto oli menetetty. He olivat olleet liian hitaita, heillä ei ollut alotekykyä ja nopeisiin tekoihin kannustavaa päättäväisyyttä. Toimettomina asemissaan pysyen he olivat antaneet suojeluskuntain kasvaa ja voimistua, olivat tuhlanneet aikaa, kunnes valkeat olivat ennättäneet saada aseita riittävästi ja kaikki oli myöhäistä. Turhaan luottivat he enää venäläisiin veljiinsä, lukuisiin tykkeihinsä ja loppumattomiin ampumatarvevarastoihinsa. Valkoisen armeijan syntysanat oli ehditty lukea, eikä sen voittokulkua voinut enää mikään mahti estää.