— Ymmärrän, herra kapteeni.
— Te olette ainoa mies, joka minua lukuunottamatta tarkoin tunnette paikan. Teistä riippuu kaikki. Minä luotan teihin. Mutta toimikaa nopeasti, ennenkuin hämärä kokonaan katoaa. Lähtekää.
— Kuten käskette, herra kapteeni. Tuskallisessa jännityksessä kului puoli tuntia. Kaikki riippui siitä, onnistuiko miesten päästä huomaamatta hyökkäyspaikalleen. Orri seurasi kiikarilla heidän kulkuaan niin kauan kuin mahdollista, mutta pian he katosivat viidakkoon. Punaisetkin kenties odottivat jotakin, sillä he hiljensivät tultaan, ainoastaan tykit jylisivät yhtämittaa. Rannan puolelta eivät he kuitenkaan osanneet aavistaa vaaran uhkaavan.
Jo kuului komea hurraa ja ammunta kiihtyi vasemmalla siivellä.
— Eteenpäin — mars, mars! komensi johtaja jälleen. Ja uudella raivolla syöksyi ketju kiviaidan takaa vihollista kohti.
Hetken näytti asema yhtä epätoivoiselta kuin aikaisemminkin ja lukuisia valkeita miehiä kaatui. Mutta sitten alkoi vasemmalla, vihollisen puolella syntyä epäjärjestystä. Kiikarillaan saattoi Orri huomata, että sivustaryhmä hyökkäsi nopeasti eteenpäin ja että punaiset säikähtäneinä, kuten yllätetyt ainakin, epäjärjestyksessä syöksyivät pakoon… Jo oli äärimmäinen kuularuisku valkeilla. Sen tuli suunnattiin pitkin vihollislinjaa ja sen jälki oli kauheata. Yhtämittaa kaatui vihollisia, heidän pakonsakin näytti jo myöhäiseltä… Urhoja, tosi sankareita olivat sivustaryhmän miehet!
Valkoiset ponnistivat kaikkensa päästäkseen kyllin nopeasti harjulle ja voidakseen ajaa takaa vihollista, joka pakeni epäjärjestyksessä, varmaankin uskoen olevansa saarrettu, ja niin nopeasti, että tykit jätettiin empimättä ylävälle kunnaalle, erään riihen luo, missä niillä oli ollut edullinen asemapaikka.
Kahdessa tunnissa oli voitto saavutettu.
* * * * *
Kyläläisiä kömpi ylös kellareista, perunakuopista ja suojaisista kivinavetoista. Kyyneleet silmissä ja kuvaamattoman ilon vallassa he kiittelivät pelastajiaan, syleilivät omaisiaan, aivan kuin onnen huumaamina, hetken hurmiossa mennen aina lapsellisuuksiin saakka.