Hirveä mörähdys kajahti alhaalta.

— Sopimus on muutettava!

Silloin kuului kuninkaan mahtava ja käskevä ääni.

— Olette kokonaan väärässä. Tässä maassa on niin paljon viljelemättömiä alueita, niin suuria soita ja erämaita, että on mieletöntä valittaa viljelysmaan puutetta. Uusille tehdasyrityksille on rajattomia mahdollisuuksia ja se, joka valittaa työn puutetta, ei puhu totta. Tälle kansalle ominainen katkeruus on vienyt teidät harhaan ja valituksillanne te todistatte vain kykenemättömyyttänne yritteliäisyyteen. — Rauhoittukaa! Menkää levollisesti koteihinne. Nämä kysymykset ovat hallituksen ratkaistavat ja uskokaa minua, se tekee parhaansa teidän hyväksenne. Käsken teitä kotiin!

Kuningas poistui parvekkeelta, ja kumea tyytymättömyyden murina jatkui joukossa heiketen ja kasvaen kuin kosken kohina. Kuului kiihkeitä huutoja, raivoisia kirouksia ja nälkiintyneiden vaimojen valittavaa uikutusta. Toiset kohottivat puristetun nyrkkinsä uhkaavasti ilmaan, toiset sylkivät ivatakseen ja halveksiakseen hallitusta.

Sitten alkoi väkijoukko solua kuin virta kaduille, yhä enemmän kiihtyen ja kuohuksissaan.

— Mitäpä hän meistä, vieras, joka ei osaa maan kieltäkään!

— Hän ajoi meidät kotiin kuolemaan!

— Hän tahtoo, että saksalaiset riistävät maamme! Vihdoin ryhtyivät muutamat pahantekoon.

Erään saksalaisen makkarapuodin näyteakkuna lyötiin säpäleiksi, makkarat ja lihapalat temmattiin silmänräpäyksessä langoistaan, joissa ne olivat riippuneet. Nälkäiset nuoret miehet alkoivat niitä pureskella. Toiset huusivat ja kirkuivat, toiset nauroivat, muuan oli saanut ikkunaa lyödessään haavan käteensä ja nuoli nyt likaista, veristä nyrkkiään. Juhlapukuinen yleisö kerääntyi paikalle, syntyi väittelyä, sanasotaa ja kiroukset viilsivät korvia.