Hauptmanni, jonka korviin suomalaisten kunnostautuminen taistelussa jo oli ehtinyt, nousi hyvätuulisen näköisenä.
— Lomalla käydään virkistymässä, poikani. Te palaatte haavoittuneena. Minkätähden ette ole mennyt sairaalaan?
— Haavani on kovin lievä, herra hauptmanni.
— Ettehän te täällä voi kuitenkaan tehdä mitään.
Nuorukainen ei vastannut ja päällikkö jatkoi: Olisi viisainta levätä, naarmustakin voi koitua ikävyyksiä.
— Minun tulee ikävä siellä, herra hauptmanni. Mitä! Sotilaan ei koskaan ole ikävä, ettekö sitä tiedä?
Syntyi äänettömyys. Sitten ojensi nuorukainen päällikölleen kirjeen.
— Hänen Ylhäisyytensä prikaatin komentaja on antanut minulle tämän herra hauptmannille tuotavaksi.
Hetkeen ei kuulunut muuta kuin paperin hiljainen kahahtelu päällikön kääntäessä lehtiä.
— Hyvä on, poikani. Te tulette saamaan rautaristin ja minä ehdotan pataljoonan komentajalle teidät ylennettäväksi. Saatte mennä.