Mutta Orri viivytteli yhä ja näytti epäröivän.
— Onko teillä vielä jotakin?
— Herra hauptmanni. Olen kuullut, että Suomeen lähetetään näinä päivinä suurempi määrä etappimiehiä. Anon, jos mahdollista, päästä mukaan.
— Vai niin. Te olette mielestänne tehnyt tarpeeksi ja haluatte vetäytyä laakereillenne. Sitä en odottanut.
Värihäivähdys kiiti yli nuorukaisen otsan, ruskeat silmät välähtivät ja niiden katse suuntausi niin pistävänä päällikköön, että tämä jollaintavoin nolostui. Mutta mitään ei nuorukainen sanonut.
Vihdoin jatkoi hauptmanni keveämmin, ikäänkuin sovittaen.
— Kyllä tiedän, ettette väistä tappelua. Ettekö viihdy rintamalla?
— Herra hauptmanni tietää paremmin kuin minä minkälainen rintama tämä on. Vetoan Hänen Ylhäisyytensä von Belowin sanoihin: tarkastaessaan pataljoonaa hän jo keväällä ilmoitti, että Saksa on meitä säästääkseen asettanut meidät rintama-osalle, jossa hyökkäys tuskin tulee kysymykseen. En halua toimettomana odottaa ryssien pommeja niskaani. Olen nuori ja tahdon vaihtelua. Ja luulisin Suomessa voivani enemmän tehdä asiamme hyväksi.
— Mutta tehän olette haavoittunut.
— Juuri siksi olen sopimaton rintamalle.