— Tiedättekö, suurin osa tovereistanne haluaa samalle matkalle?

— Heillä on oikeus puhua puolestaan. Herra hauptmannilla on ratkaisuvalta.

— Minä mietin asiaa.

Nuorukainen teki salamannopean käännöksen ja poistui.

* * * * *

Muutamia päiviä myöhemmin vietettiin Untolan kämpässä juhlaa. Jääkärit Orri ja Storm, molemmat kämppäkuntaan kuuluvia, olivat saaneet komennuksen huomisaamuna matkustaa Berliniin ja pitivät nyt lähtijäisiä, tuhlaten viimeiset roponsa.

Verannalle oli asetettu kaksi pientä pöytää rinnakkain. Niiden ympärillä istui kymmenkunta iloista sotilasta lakkiset "trinkpekkerit" edessään. Keskellä upeili yksi rommi ja yksi viinipullo, ja ilo välkkyi napamaan miesten silmistä, kun he kesäisenä iltana, keskellä soista erämaata, olivat nousseet uhraamaan viinin jumalalle.

Vaikka kevyt leikinlasku liikehti monine käänteineen pinnalla, niin syvemmällä kyti kaipaus, joka miltei kateellisella myötätunnolla puhkesi onnentoivotuksiin niille kahdelle, jotka kohtalo oli pian johdattava toisille teille: kotimaan rakkaille seuduille. —

Orri oli vakava ja vetääntyi jo varhain kämppään haavaansa valittaen. Vuoteellaan lojui hän kuitenkin nukkumatta, silmät tuijotukseen auenneina ja aivot ajattelusta kiihdyksissä.

Tämä etappihomma lupasi tulla suurenmoiseksi. Miehiä lähti aluksi noin parisenkymmentä ja näiden oli määrä tehdä uusille rekryyteille tiet Suomesta Saksaan selviksi ja innostaa poikia matkalle. Kenties syntyisi toinen pataljoona, kenties kokonainen suomalainen rykmentti. Ja silloin! — Tosin kuului pessimistien vastaväitteitä. Rintamalle oli lähdetty niin valoisin toivein ja innostuneina. Hyökkäyksen Pietaria kohti luultiin alkavan heti, mutta nyt saatiinkin maata tällä keltavetisellä, epäterveellisellä suolla nälässä ja ikävässä. Oliko Saksa heikentynyt? Uhkasiko sitä ja samalla jääkärien suurta asiaa tappio? Ja — kuiskailtiin — tahtoiko Saksa lisää suomalaisia, voidakseen käyttää heitä kiertävänä hyökkäysjoukkona, jonka epätoivoinen raivo masentaisi ryssäin vastustuksen? — Mutta ei. Suureksi ja uljaaksi piti jääkärien joukon kasvaa, sellaiseksi, että se kykenisi herättämään koko maailman huomion, kykenisi yksin voittamaan taisteluita ja ajan tullen puhdistamaan isänmaansa vainoojista. Mitä merkitsi tämä kourallinen miehiä? Heitä mainittiin vain huimapäiksi seikkailijoiksi. Kymmeneen tuhanteen oli rivien sankennuttava. Silloin olisi leikki kaukana. —