— Terve! hän huudahti iloisesti. — Siunatkoon, kuinka on ihanaa, kun kerran saa puhua vapaasti, eikä tarvitse seisoa edessäsi asennossa. Mutta olipa se kyytiä! Tunnissa suoritin matkan.
— Etkä ilmoittanut mitään tulostasi.
— Vielä mitä! Siihen ei ollut aikaa, nyt on suuret asiat kyseessä.
Sinä istut heti autoon ja sillä hyvä.
— No, mikä nyt on hätänä?
— Ministerin puheille. Kerron matkalla tarkemmin. Alahan joutua.
Orri katsoi ihmeissään vanhaan ystäväänsä.
— Sinulla ei näy olevan aavistustakaan. Etkö ole seurannut sanomalehtiä? tämä kysyi.
— En. Koko viikon olen elänyt kuin erakko, välittämättä rahtuakaan maailman menosta.
— Voi veikkonen! Sota on ovella. Mutta jouduhan.
Kun Orri oli hyvästellyt äitiään, joka kyynelsilmin alistui yksinäisyytensä ikävään, ja astunut autoon, jatkoi eversti.