— Kannatetaan, kuului taampaa kuin kansankokouksessa.
Silloin nousi Orri uudelleen.
— Teidän Ylhäisyytenne. Vallitsee kyllä puute elintarpeista, mutta varmasti luulee kenraali B. tyytymättömien joukkoa paljon suuremmaksi kuin se todellisuudessa on. Pyydän vakuuttaa, että poikkeustapauksista huolimatta, jommoisista minkään kansan loistokausikaan ei ole ollut vapaa, vallitsee Suomessa suurin piirtein katsoen isänmaallisen innostuksen ja kansallisen yhteistunnon aika, jota on turha maalata synkin värein. Valtion on sitäpaitsi elätettävä tyytymättömät kuitenkin. Työtä sillä ei riitä kylliksi antaa, siis lähtekööt joutilaat sotaan, jossa suut vähenevät (naurua!). Sitäpaitsi olen vakuutettu siitä, että vanha viha perivihollistamme kohtaan saa pikkuriitaisuudet unohtumaan ja sotilaat innostumaan. Olen myöskin varma, että selviydymme, taistelusta kunnialla. Ja silloin voidaan venäläisten runsaista varastoista ottaa, mitä maa kipeimmin kaipaa.
— Luotatteko niin Suomen sotaväkeen, jonka suhteen kenraali B. asettui jotakuinkin epäilevälle kannalle? kysyi kansleri.
— Luotan Suomen ratsuväkidivisioonaan, Teidän Ylhäisyytenne, vastasi
Orri hillitysti, mutta ylpeästi.
Silloin vaihtoivat kansleri ja ministeri salaperäisen, merkitsevän katseen.
— Tahdon vieläkin esiintuoda kaksi seikkaa, alotti esikuntapäällikkö uudelleen. — Ensinnäkin, onko sanottu, että eduskunta myöntyy sotaan? Olen vakuutettu siitä, että sosialistit panevat vastaan kynsin hampain ja syyttävät "saksalaisten metkuista" hallitusta. Toiseksi, Suomella on vain mitätön saaristolaivasto, kun sitävastoin Venäjän laivasto on paremmassa kunnossa kuin konsanaan. Heikot voimamme täytyy kaikki kulettaa rintamalle. Entäpä, jos Venäjä laivoillaan laskee kymmenkunta divisioonaa rintaman selkäpuolelle? Millä me sen estämme ja mitä me teemme näille divisiooneille, semminkin jos ne lasketaan eri paikkoihin?
Silloin hypähti amiraali N. pystyyn, muistamatta hillitä itseään ja huudahti:
— Entäs Warénin upottajat!
Ministerin otsalle ilmaantui terävä ryppy, Orri kääntyi nopeasti amiraaliin päin ja muut läsnäolijat kohottivat hämmästyneenä kulmakarvojaan. Amiraali tuli hämilleen ja vaikeni nolostuneena. Ainoastaan kansleri pysyi arvokkaan tyynenä ja kääntyi ministerin puoleen.