Luutnantti ei käsittänyt ja vaikeni.
— Laivathan ovat olleet kokonaan näkymättömissä, sanoi hän vihdoin.
— Ja tietysti menneet tiehensä, eikö niin?
— Ne saivat hälinän ja kauhun vallitessa laskettua maihin noin 3 divisioonaa jalkaväkeä, jonnekin Hangon lähettyville. Ja mikä merkillisintä, tämä maihinlasku tapahtui ihan onnellisesti ja vaivatta. En ymmärrä mitä amiraali on ajatellut, kun kuljetuslaivoista kuitenkaan yksikään ei palannut. Pari osui miinaan, mutta toiset upotettiin. Vahinko vain, että ne olivat jo tyhjentäneet lastinsa.
Kenraalin silmissä välähti omituisesti, ikäänkuin ilo.
— Vai niin, sanoi hän kuivasti. Sitten hän lisäsi.
— Ja entä nämä divisioonat? Tiedättekö niistä mitään?
— Juuri sieltä tullessani loukkasin käteni, Teidän Ylhäisyytenne. Kenraalimajuri Storm on niitä vastassa. Mutta hänellä on mukanaan vain yksi rykmentti ratsuväkeä ja kevyt moottori-tykistö. Hän on viivästynyt, kun rata oli alkumatkasta rikki.
— Se riittää, kenraali vastasi mietteissään. Tietämättä, tarkoittivatko sanat rykmenttiä vai hänen selitystään, luutnantti löi kantapäänsä yhteen ja poistui.
Silloin sairas vaipui lopen väsyneenä ja kuumeen piinaamin poskipäin vuoteelle.