VI.
Kurjuuden rintama.
Muutamia päiviä hirveän pommituksen jälkeen kulki poikki koko Etelä-Suomen määrätön ihmisjono, sekava, hajanainen kurjuuden rintama. Sen päälinja oli sillä maantiellä, joka lähtien Turusta johtaa Hämeenlinnan kautta Lappeenrantaan ja sieltä Viipuriin.
Tuhansittain oli kodittomiksi joutuneita jäänyt jo etelämmäksi, hajaantuen maalaispitäjiin ja kyliin, mutta valtava enemmistö pyrki yhä pohjoista kohti, kuvaamattoman kauhun ja kurjuuden vallassa.
He olivat ryhmittyneet noin satamiehisiin laumoihin, jotka vaelsivat kuin nälkäinen ryysykomppania, etsien ruokaa, vaatteita, kattoa päänsä päälle. Näitä seurasivat kuormastot, suurimmaksi osaksi varastettujen tai ryöstettyjen hevosluuskien vetäminä, ja niissä oli sekaisin lumppuja, ruokatavaraa, puolittain särkyneitä astioita, mutta etupäässä haavoittuneita, joiden vihlova valitus alituisesti jatkui. Ei ollut lääkäreitä, ei lääke-aineita, sidetarpeita tai sairaanhoitajia. Ystävät ja omaiset kietoivat onnettomia rääsyihin, kykenemättä heidän tuskiaan lieventämään. Uskomattoman nopeasti alkoivat taudit levitä. Ja takaa uhkasivat englantilaiset divisioonat, joiden maihinnoususta pöyristyttävät huhut tiesivät kertoa.
Maalaisilta ei riittänyt ruokaa noille kurjille, jotka hajaantuivat kyliin, itkivät, rukoilivat armahdusta tai ääneti tuijottivat synkin silmin. Useissa paikoin syntyi verisiä kahakoita, kun kodittomat alkoivat harjoittaa oman käden oikeutta. Perunamaat raiskattiin, herneenvarret riistettiin juurineen maasta ja suurten kartanoiden puutarhat tallattiin autioiksi. Toiset rukoilivat haavoittuneiden ja sairaiden puolesta, mutta heitä ei kuultu, ja itsesäilytysvaisto teki ihmiset julmiksi kuin pedot.
Hallitus, joka oli siirtynyt Tampereelle, antoi julistuksia, joissa se velvoitti talolliset manttaaliluvun mukaan ottamaan hätääkärsiviä luokseen. Sotilaita lähetettiin pieninä osastoina pitämään kuria ja haavoittuneille järjestettiin suuria tilapäisiä sairaaloita. Rautateillä tarjottiin vapaat matkat niille, joilla oli sukulaisia tai tuttavia muualla Suomessa ja ylimääräisiä junia puhkui alinomaa asemilla.
Siitä huolimatta saattoi joukossa nähdä miltei alastomia ihmisiä, jotka olivat kietoneet likaisia ryysyjä ympärilleen, palohaavain runtelemia kasvoja ja liikuttavia, kammoa herättäviä mielipuolia, joista toiset nauroivat kaameaa, tylsää naurua.
* * * * *
Ryysyläislauma painui mäeltä alavaa tietä pitkin kylään. He olivat vaistomaisesti järjestyneet jonkinlaiseen riviin, joka kiemurrellen kuin virta seurasi tien polvekkeita. Toiset jättäytyivät jälkeen, lopen uupuneina, pyrkiäkseen hetkeksi perässä tulevan kuormaston ajopeleihin, varsinkin äidit, jotka vapisevin käsin kantoivat lapsiaan.