Kuormastosta kuului valitus ja voihke ja alituinen riita.
— Alas rattailta, että toisetkin pääsevät!
— Sehän vedättää itseään kuin ruustinna!
— Päästäkää uusia, taikka!
Muuan kalpea vaimo, jonka hiukset tuli oli miltei tyyten polttanut ja joka sylissään piteli haavoittunutta, nelivuotiasta poikaansa, rukoili vapisevin äänin.
— Armahtakaa minua.
— Alas vaan, kyllä jo riittää!
— Vuoronsa kullakin!
— Kyllä sinä jo aikasi olet istunut. Vaimo toisti yhä uudestaan:
— Armahtakaa minua, en jaksa enää.