* * * * *
Samassa huristi loisto-auto hurjaa kyytiä paikalle. —
Kenraali ei ollut viihtynyt lentoaseman sairaalassa Hän tuntui ikäänkuin aavistelevan jotakin.
— En tahdo olla täällä. Viekää minut kotiin. Äitini on siellä ihan yksin, oli hän sanonut.
Tohtori oli koettanut estellä, mutta kenraali oli inttänyt vastaan.
— Siellä minun on parempi. Ja äitini on siellä yksin. Ja niin oli hän lähtenyt. —
Jo kaukaa olivat hulmuavat liekit herättäneet hänessä pelkoa. Hän oli yhtämittaa kiirehtänyt kuljettajaa ja lisännyt sitten:
— Äitini on siellä yksin.
Nyt hyppäsi hän vaunuista kuin rajutuuli, Heikkoutensa unohtaen.
Mutta äkkiä hän hätkähti ja jäi seisomaan kuin maahan juurtuneena.
Sotilaat siinä kantoivat hänen äitinsä ruumista. Hän kumartui
nopeasti yli rakkaan vanhuksen ja huomasi, että henki oli mennyt.
Silloin leimahti hänen painuneisiin silmiinsä kamala tuli ja hirveällä äänellään, jonka kovuus kasvoi entiseen voimaansa, hän huusi: