Puolen päivän tienoissa kohosi näköpiiriin uhkaava, paksu ja tumma pilvenmöykky. Meren pinta synkkeni, tummia vihureita alkoi nopeasti kiitää sen yli, ja vene kulki hyvää vauhtia. Sitten puhkesi raju ukonilma. Avaruus tuntui repeilevän yhä uusiin häikäiseviin salamoihin ja kumea jylinä muistutti tykkien ääntä sotarintamalta. Alkoi sataa, ensin raskaasti tiputellen, sitten rankasti, taivaan täydeltä; meri möyrysi vaahtopäinä ja tuuli tuntui muuttavan suuntaa. Mutta yhä tehtiin matkaa.
Kun sade oli lakannut, tyyntyi ilma jäilleen miltei täydellisesti ja kiikarilla katsoen saattoivat pojat erottaa korkean tornin näkörannassa. Varmaankin oli se Helsingkallan. Mutta vähitellen muuttui sää tavattoman koleaksi. Harmaita, repaleisia pilviä kiiti huimaa vauhtia taivaalla. Tuuli alkoi puhaltaa tasaisesti, yhä voimakkaammaksi kasvaen, ja muutti suuntaansa epäedullisesti, tullen koillisesta. Vaikka oli kesä, tunkeutui se kastuneiden vaatteiden läpi viiltävän kylmänä ihoon ja sai nuorukaiset vilusta vapisemaan. Sitäpaitsi oli vielä eteenpäin pääsy sangen vaikeata, kun oli purjehdittava miltei suoraan vastatuuleen.
Storm veti konjakkipullon taskustaan ja ryyppäsi.
— Nyt tämä on paikallaan, sanoi hän. — Nappaapas tuosta, niin veresi alkaa kuumeta.
Orri otti ainoastaan vähän ja varovaisesti.
Mutta tuuli yltyi yhä ja aallot kasvoivat vaarallisen korkeiksi. Ehtimiseen syöksähti vaahtoinen harja veneeseen, joka muutenkin mielellään "ryyppäsi". Pojat uhmailivat pitkän aikaa, mutta lopulta oli heidän kuitenkin alistuttava. Purje laskettiin alas, vene käännettiin myötätuuleen ja sai valtoimena ajelehtia aalloilla, jotka veivät sitä Kurkun suuntaan koillisesta lounaiseen, painaen yhä enemmän ja enemmän Ruotsin puolelle. Nuorukaiset eivät enää tienneet, missä he olivat. Ympärillä näkyi vain toivoton, harmaa taivas ja lyijynkarvainen meri, jonka hämärtyvästä synkkyydestä aaltojen valkeat kuohut pistivät terävinä silmään. Heitä alkoi tavattomasti viluttaa, sillä he olivat läpimärkiä ja viima tuntui yhä kylmenevän…
— Jos tätä kestää, niin me löydämme itsemme Tukholmasta, sanoi
Storm, jälleen ryypäten konjakkia ja sen päälle kermaa.
Orri oli painautunut kokkaan ja poltti paperossiaan, jonka hän vaivoin oli saanut sytytetyksi puolikastuneilla tikuillaan.
— Kuulepas mies, onko repussasi tikkuja? kysyi hän.
— Ei ole. Jukraviti ei olekaan! Onko sinulla?