— — — On koetettu puolustaa Saksan menettelyä sillä, että Ranska ja vieläpä Amerikkakin Englannin liittolaisina olisivat uhanneet sodalla, mikäli ei Saksa pysyisi erossa tästä leikistä, joka oli Englannin ja Venäjän asia. On sanottu, että Saksa ei ole voinut ottaa vastuulleen maailman palon uudestaan syttymistä ja että se siitä syystä on pysynyt syrjässä. Mutta tuo menettely on alentavaa Saksan mahtavalle kansalle, joka on tehnyt liiton meidän kanssamme. Mitä me teemme sitten voimakkaalla liittolaisellamme? Mitä meillä siitä on hyötyä? Meidän politiikkamme on tähän asti saanut määrätä suuntansa sen mukaan, mikä milloinkin on ollut liittolaisellemme edullista. Mutta meidän ei ole sallittu nauttia niitä etuja, joita Saksa on suonut mahtavammille ystävilleen. Ja kun vaara uhkaa maatamme, niin meidät ilman muuta jätetään pulaan, vailla apua, vetäydytään kylmäverisesti syrjään ja pestään kädet, kuten Pilatus aikoinaan. Onneksi meillä on armeijamme, onneksi meillä on urhoja, jotka eivät hämmästy minkään vaaran uhatessa, onneksi me pystymme seisomaan omin jaloin.
Silloin hallituksen täytyi tehdä myönnytyksiä ja antaa selityksiä, jotka se mieluummin olisi pitänyt salassa. Se julkaisi upotussodan hämmästyttävät tulokset kuivilla numeroilla. Se näytti toteen, että Englanti ei enää uskaltanut tuoda laivastoaan Suomen vesille. Ja se ilmoitti kolmen englantilaisen divisioonan kaamean kohtalon ja täydellisen häviön Hankoniemen pohjoispuolella. Kenraali Storm muuttui kansan silmissä sankariksi, joka kohosi Orrin rinnalle, ja Suomen saaristolaivaston komentajasta, amiraali N:stä, tehtiin ylistyslauluja. Sitten julkaisi U.S., joka oli hallituksen taatuin äänenkannattaja, puolivirallisen selityksen, jossa sanottiin:
— — — Nouseva Kansa ei ota huomioon, että kun Ranska ja Amerikka uhkaavina nousivat Englannin röyhkeätä vaatimusta kannattamaan, niin Englannin laivasto oli jo kulkenut Tanskan salmien läpi, joten Saksalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyökätä sen kimppuun ja suoranaisesti alottaa sota. Mutta siltä varalta olivat Amerikka ja Ranska hyökkäysvalmiina. Senvuoksi ei Saksa voinut ottaa tätä laajakantoista askelta vastuulleen. Maailmansodan hirveä hävitys oli vielä liian tuoreessa muistissa.
Sitäpaitsi Saksa, jonka kasvattama voitokas armeijamme ja sen parhaimmat päälliköt ovat, tiesi tarkalleen, mihin tämä armeija oli kykenevä ja ennen kaikkea, mihin Suomen olemattomana pidetty laivasto oli kykenevä. Se tiesi, ettei Englannin onnistuisi toteuttaa ahnaita aikeitaan, vaan että se tulisi kärsimään musertavan tappion. Miltei vahingonilolla se laski Englannin laivat Suomen vesille, varmana niiden kohtalosta. Eikä se erehtynytkään tässä suhteessa, sen todistavat parhaiten sotaministeriön julkaisemat numerot; sensijaan se erehtyi kokonaan siinä, ettei sillä ollut tietoa englantilaisten uusista, hirveän voimakkaista ja kauaskantoisista tykeistä, eikä heidän barbaarimaisista sodankäyntitavoistaan, jotka sitten maailman sodan ovat kehittyneet yhä huonompaan suuntaan — muistakaammepa vain Irlannin verilöylyä viime vuosikymmenellä.
Tämä selitys, jonka antamista hallitus oli viimeiseen saakka viivyttänyt, oli niin vakuuttava ja selvä, ettei vastaväitteille jäänyt varaa. Murina lakkasi ja hetkeksi syntyi hiljaisuus, jonka painostava laatu kuitenkin oli merkkinä siitä, että kansa intohimoisesti etsi jotakin uutta, mihin kohdistaa ja purkaa kuohuvan, heräävän voimantuntonsa.
Siihen tarjoutui tilaisuus, kun Itämeren maakuntain lähetystö saapui. Sielläkin kansa kuohui. Maailmansodan aikana oli veljesmaamme, vastoin enemmistön ja maapäiväin tahtoa, liitetty Preussiin. Ylimystö, joka saksalaisena syntyperältään ennenkin oli pöyhkeillyt, oli viimeaikoina muuttunut sietämättömäksi.
Viron kansa, joka jo kauan oli halunnut itsenäisyyttä, mutta jonka, senjälkeen kuin Konstantin Päts ja monet muut isänmaalliset miehet oli raahattu vankiloihin, oli vallannut umpimielinen toivottomuus, ikäänkuin heräsi ja vanha vapauden kaipuu paisui ja kannusti tekoihin. Laajoissa piireissä ajateltiin liittoa Suomen kanssa, jonka sotavoimien urhokkaat teot olivat huumanneet ja innostuttaneet sukulaiskansamme painunutta mieltä ja synnyttäneet valtavan kuohunnan ja nousun. Kiihko-isänmaalliset esiintyivät rohkeampina kuin konsanaan ja niin oli vihdoin päätetty lähettää valiokunta Suomen kuninkaan ja hallituksen puheille.
Jo tämä herätti Suomessa valtavan hyökyaallon kaltaisen huumeen ja kansan itsetunto ja suuruuden kaipuu kohosivat yli rajojen. Mutta sitten saapui tietoja, jotka olivat omiaan vieläkin korkeammalle kohottamaan tätä isänmaallisen innostuksen ja voimantunnon ihmeellistä hurmiota.
Ensin tuli yksinkertainen sähkösanoma:
Kristiania 28 p. syysk. Meille sähkötetään Lontoosta, että suunnaton tulipalo raivoaa kaupungissa. Samanlaisia häivyttäviä tietoja on saapunut myöskin Liverpoolista ja Hullista. Suomalaisten kerrotaan laskeneen sotavoimia Englannin maaperälle. Suuri pakokauhu on vallalla ja uhkaavia levottomuuksia on puhjennut.