Kahta päivää myöhemmin saatiin kuulla lisää:
Berlin, lokak. 1 p:nä. Hamburger Fremdenblattin kirjeenvaihtaja on lehdelleen kertonut seuraavaa: Yöllä syysk. 28 p. vasten herättivät Lontoon poliisin huomiota automobiilit, joissa kussakin oli kolme henkilöä ja jotka omituisella heittokoneella heittivät sytytyspommeja kaupungin taloihin ja sitten syöksyivät huimaa vauhtia eteenpäin. Sadoissa kohdin syttyi tulipaloja. Linja Bayswater road—Oxford street—High Holborn, — Newgate street ja Cheapside oli yhtenä ainoana savuavana merenä. Trafalgar Squaren loistorakennukset, niiden joukossa Palace of Westminster, syttyivät tuleen, Government offices ja the Admirality Whitehallin varrella leimusivat ennen pitkää ilmiliekeissä. Kaikkialla oli huomattavissa sama tuho, joka hirvittävällä voimalla levisi ja joka erikoisesti suuntautui Eastendin uivia telakoita vastaan. Poliisivoimat, sotaväki ja palokunnat häivytettiin. Niiden toimintaa ehkäisi kuitenkin suuresti suunnaton tungos, joka levisi kaikkialle, synnyttäen pakokauhua ja hirveitä onnettomuuksia. Suurin osa tuhoa tuottavista autoista saatiin kuitenkin rikki-ammutuksi tai oli niiden pakko tungoksen tautta pysähtyä. Mutta miehet hyppäsivät ulos käsipommeja heittäen ja huimasti ampuen. Monia saatiin kiinni, mutta useimmat pakenivat väkijoukkoon, johon hukkuivat. Kaupunki oli täynnä tulta, savua, voivotusta ja kuolevain huutoja.
Yhtä kauheita uutisia kerrotaan Liverpoolista ja Hullista. Edellisessä oli tuli samanaikaisesti syttynyt Toxtethin, Evertonin ja Waterloon kaupunginosissa. Vilja ja puuvillapörssi on tuhkana, samoin telakkahallituksen palatsi, ja St. Georges Hall Line Hill Placella on pahasti vahingoittunut. Hullissa on tulen uhriksi joutunut raatihuone, suunnattomat telakka-rakennukset ja purjehduskoulu.
Kiinnisaadut pahantekijät ovat siviilipuvussa. Heidän vaatteittensa alla on ihmeellinen metallipanssari, joka on tavattoman kevyt ja niin kova, että kiväärinluodit eivät sitä läpäise. Samoin oli heidän päässään samasta aineesta tehty kaski. Heidät on tunnettu suomalaisiksi ja ovat he kertoneet omasta alotteestaan tulleensa kostamaan niitä tuhotöitä, joita Englannin laivasto tuotti pommituksellaan Suomen kaupungeille.
Vahingot, joita vielä ei lähimainkaan voida arvostella, nousevat moniin miljardeihin.
Muutamia päiviä koko Suomen kansa oli ikäänkuin humalassa. Sanomalehdet olivat täynnä yhä yksityiskohtaisempia selostuksia näistä merkillisistä tapahtumista. Satoja sähkösanomia painettiin ja sanomalehtipojat juoksivat maaseudulla saakka yhtämittaa huutaen: "Sähkösanoma kymmenen penniä! Sähkösanoma kymmenen penniä." Kulkukauppiaat möivät arkkiveisuja, joita syntyi uskomattomalla nopeudella: "John Bullin valitus", "Suuren saaren nuotiot", "Lontoon viimeiset päivät". Ja sotilaat, joiden halu kaikkina aikoina on palanut laulujen tekoon, kajahuttelivat vapaustaistelun aikaisella nuotilla:
Kenraalimme Orri, Storm ja laiva-amiraali,
Englannista pojillensa polttopuita haali.
Hei! Pietari ja Lontoo suuri
Hulli sekä Liverpooli j.n.e.
Mutta valitettavasti oli Suomen kansan joukossa niitä, jotka eivät voineet unohtaa, että kuningas oli valittu vastoin heidän mielipiteitään, että punakapina oli kukistettu saksalaisten avulla ja että siis saksalaiset olivat lähimpänä syynä heidän omaistensa perikatoon. Pelkästä persoonallisesta vihasta ja kostonhimosta he unohtivat isänmaansa onnen. He tahtoivat vain kiihdyttää vihaa, synnyttää sekasortoa ja mielten kuohua, itsekään olematta päämäärästään selvillä. He olivat niitä, joita saattoi sanoa punakaartin perillisiksi ja joiden veriin kohtuuton katkeruus jo äidin maidossa oli imeytynyt.
Heidän toimestaan ilmaantui katujen kulmauksiin suurin kirjaimin painettuja liuskoja, joissa luettiin.
Kansalaiset!