Turhaan koetetaan puolustaa Saksan menettelyä. Tosiasiaksi jää, että Suomen rantakaupungit ovat tuhkana ja että tämä maa on yksin saanut kestää epävakaisen kamppailunsa. Yksin on sen armeija pakoittanut Venäjän välirauhaan, yksin on sen laivasto antanut Englannin laivastolle läksytyksen, jota se ei ennen ole saanut. Kuolemaa halveksuen ovat urhoolliset sankarimme tuottaneet John Bullille häviön sen omalla alueella, sen iänikuisella saarella, jota se kaikkina aikoina on pitänyt luoksepääsemättömänä turvapaikkanaan.
Mutta jos me kerran yksin kykenemme käymään sotamme, niin silloin me myöskin kykenemme yksin hoitamaan maamme sisäiset asiat. Me osaamme itse pitää maatilamme. Me osaamme itse hoitaa tehtaamme ja kauppamme. Meidän armeijamme ei tarvitse enää vierasta väkeä, joka itsepintaisesti on jäänyt johtajien paikoille. Pois vieraat maasta! Alas muukalaiset keinottelijat! Menkööt he omaan maahansa! Me emme tarvitse heitä!
On omituista, että kohtalo toisinaan käyttää mitä vähäpätöisimpiä välikappaleita suurten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Tämä ilkeämielinen kirjoitus, jonka ala-arvoisuuden sen oma tarkoituksettomuus parhaiten todisti, muuttui, niin ihmeelliseltä kuin se saattaa kuulostaakin, siksi keskukseksi, jonka ympärille Suomen puolueet kerääntyivät ja huumaavan nousun vallassa unohtivat pienet riitansa ja löivät toisilleen veljen kättä.
Sillä jo heti alussa yleisö repi näitä kirjoituksia suuttuneena ja kuohuksissaan. Sitten julkaisi Nouseva Kansa artikkelin, jossa m.m. sanottiin:
Vaikka ne kirjoitelmat, joita jotkut ilkeämieliset ovat katujen kulmiin naulanneet, eivät itse asiassa ansaitsisi minkäänkaltaista huomiota, täytyy kuitenkin, sen johdosta että tarkoitus on ilmeisesti mustata Suomen työväen puoluetta, jyrkästi torjua ne syytökset, joita niissä on Saksan hallitukselle syydetty. Sen selityksen jälkeen, joka U.S:ssa oli julkaistuna, ei yhdelläkään suomalaisella ole mitään aihetta osoittaa tyytymättömyyttä Saksan valtapiireille. Päinvastoin. Saksa on tahtonut ikäänkuin paljastaa maailmalle nuoren liittolaisensa voiman, antamalla sen yksin selviytyä tukalasta kamppailustaan. Se on pysynyt syrjässä, se on halunnut ehkäistä maailmanpalon uudestaan syttymisen, vaikka se kieltämättä, sekaantuessaan Suomen asioihin, olisi itse saanut suurimman tunnustuksen voitoista, jotka maailma olisi laskenut sen ansioksi. Että Suomen rantakaupungit nyt ovat raunioina, on tosiasia, jota ei osattu aavistaa, mutta joka kenties sittenkin on parempi kuin uhkaavan, vaikka nyt estetyn maailmansodan arvaamaton hävitys. Saksan nykyistä politiikkaa täytyy ehdottomasti pitää uudenaikaisesti sovinnollisena ja radikaalisena, sitä todistaa paraiten se valtava myötätunto, jonka virolaiset isänmaanystävät ja Suomeen liittymisen uneksijat ovat Saksan sanomalehdissä saaneet osakseen.
On kyllä totta, että Saksan ja Suomen väliset suhteet kaipaavat uudistusta ja että Saksa on liian paljon saanut vaikuttaa maamme sisäisiin asioihin. Niinikään olisi suotavaa, että Suomen nuori armeija vapautettaisiin vieraista aineksista, koska sillä nyt on kykeneviä päälliköitä, eikä varhaisempia opettajia enää tarvita. Mutta kokonaan väärin on ajaa näitä asioita väkipakolla ja lietsoa aiheetonta vihaa ja katkeruutta kansaan, joka muutenkin on kuohuksissaan. Sovinnollisuus on nähdäksemme ainoa perille johtava tie. Me suosittelemme tätä tietä sitäkin suuremmalla syyllä, kun saksalaisten omissakin piireissä on viime aikoina jyrkästi paheksuttu niitä väärinkäytöksiä, joihin muutamat saksalaiset keinottelijat ovat maassamme tehneet itsensä syypäiksi — ja joita oma porvaristomme on näihin saakka harjoittanut vähintään samalla mitalla.
Tämä kirjoitus, joka jo tyylillisesti merkitsi täydellistä kannanmuutosta Nousevassa Kansassa, herätti porvarislehdissä suunnatonta huomiota. Hufvudstadsbladetissa yritti muuan neekeri sitä terävästi ja vanhoillisia sotatemppuja käyttäen ivatakin. Mutta silloin kirjoitti Uusi Päivä, jonka aikamittari monesti ennenkin oli osoittanut herkkää värähtelyä, seuraavasti:
Nousevan Kansan kirjoituksen johdosta ei meillä ole muuta esiintuotavaa kuin vilpitön ilomme. Emme tahdo tällä kertaa siihen mitään lisätä, emmekä mitään ottaa siitä pois. Jos se tosiaan merkitsee suunnan muutosta, ellei sitä todellakaan tarvitse laskea satunnaisuuksiin, näemme tässä lähentymisen Suomen puolueiden välillä, joka meidän mielestämme on koituva arvaamattomaksi siunaukseksi koko kansalle ja joka velvoittaa myöskin porvaripuolueita tarkistamaan lausuntonsa ja jättämään pois sen ylimielisen äänenoton, joka liiankin usein on niissä ollut vallalla ja josta emme tahdo itseämmekään ehdottomasti puhdistaa.
Kuin yhteisestä sopimuksesta Suomen sanomalehdistö jätti unhoon huikaisevan parjaussana-varastonsa ja yhdistyi ennen tuntemattomalla innolla ajamaan koko kansan yhteisiä etuja. Virolainen lähetystö ja sen toivomukset joutuivat etu-alalle. Suur-Suomen unelma selviytyi kapaloistaan, alkoi saada harkitun, tarkoin perustellun pohjan ja kehkeytyä voimastaan juopuneen kansan kiihtyneessä mielikuvituksessa todellisuutta yhä lähemmälle.
Suurista kansanjoukoista, jotka lippuja kantaen vaelsivat kaduilla, oli katkeruus hävinnyt miltei jäljettömiin. Se huusi ja melusi kuin ennenkin, mutta siinä oli tietoisuutta ja omanarvon tuntoa ja tarkemmin kuin konsanaan se perusteli vaatimuksiaan.