Hän laski sen pöydälle, hörppäsi kupistaan ja hajamielisenä mursi pikkuleivoksen kädessään. Sitten veti hän kaihtimen syrjään ja katsoi ulos. Selkeä loppumarraskuun ilma yhä kirkastui.

Kaikkialla vilisi ajopelejä, automobiileja, ihmisiä, käsissä kukkia ja ruusuja, joiden hennot lehdet pakkanen jääti. Lippuja liehui joka paikassa tässä omituisessa kaupungissa, jonka rikkiammutut talot kohosivat keskeneräisinä, rakennustelineiden valtaviin rykelmiin hukkuneina. Vaikka oli jo myöhä syksy, oli rakennustöitä jatkettu tulisella kiiruulla ja tuhansittain oli työmiehiä tuotu Helsinkiin. Mutta nyt olivat telineet tyhjinä. Kansa juhli rauhaa ja liput liehuivat kaikkialla.

Järjestyneitä juhlakulkueita vaelsi kaduilla. Tuolla ylioppilaitten pitkä rivistö, täällä työväki punaisine lippuineen, tai sotilaitten kiiltävät, haarniskoidut kolonnat. Niiden ympärillä parveili muuta yleisöä kukkineen, loistavine silmineen, hymyineen, huutoineen, jotka kuuluivat kumeana, sekavana pauhuna, yhtyen ajopelien räminään ja voimavaunujen yhtämittaiseen toitotukseen.

Vasta kun kenraali sytytettyään sikarinsa avasi ikkunan, tunkeusi hänen korviinsa selvemmin tämä valtava pauhu, joka muistutti tulvavetten kohinaa, tai maanalaisen rautatieliikenteen oneaa jymyä. Ilma oli kylmä ja näytti yhä pakastuvan. Taivas kaareutui korkeana, vihertävänä, ja läpikuultavan selkeänä.

Jostakin kuului voimakasta laulua, kenties oli se ylioppilaiden tai Suomen laulun kuoro. Sitten hukutti valtava huuto sävelet miltei kokonaan. Kenraali katsoi sinnepäin, mistä huuto oli kuulunut, pistäen päätään lähemmäksi ikkunaa. Hän ei saattanut nähdä kansanjoukkoa, mutta ministeriön palatsin parvekkeella hän huomasi kuninkaan, jonka majesteetillinen olento sai vertauskuvallisen hahmon, piirtyessään rikkiammutun rakennuksen rappeutunutta seinää vasten.

— Eläköön kuningas!

— Kauan eläköön kuningas! kuului yhä valtava, kumiseva huuto, satojen kurkkujen huumaavalla voimalla.

Kenraali ei voinut erottaa, mitä kuningas puhui, mutta hän näki Hänen
Majesteettinsa vilkkaat eleet ja lämpimän, innostuneen esityskiihkon.

— Eläköön isänmaa!

— Eläköön Suomen armeija!