Orri otti pitkän siemauksen ja ryhtyi jälleen työhönsä, kasvot valjuina, hien valuessa otsalta alas.
— Hetkinen vielä. Näethän, kuinka lähellä olemme. Kun sinä pystyisit tähän toimeen, niin minä koettaisin auttaa sinua, sanoi Storm, ääni väsymyksestä heikkona.
— Kyllä kestän, mutisi Orri kumartuneena vettä mättämään, likomärkänä ja uupuneena. —
Vihdoin päästiin saaren suojaan. Airot otettiin esille ja laulaen souti Storm rantaan, vaikka hänen kasvonsa olivat perin kurjan ja nääntyneen näköiset. Rannalla seisoi kaksi henkilöä, jotka ihmetellen olivat seuranneet nuorukaisten kulkua.
— Entä kapsäkkisi? Saarellahan on tulli, kysyi Orri levottomana.
— Olkoon vaikka kaksi, mutta ei sitä nyt hellitetä, vastasi pahasisuinen saaristolainen. Sitten huusi hän maallaolijoille.
— Tämähän on Gadden, eikö niin?
— On kyllä.
— Saammehan teillä kuivata vaatteemme? Tuuli ajoi meidät ulapalle, jossa hieman väsyimme ja kastuimme.
— Tehkää hyvin ja käykää sisään vaan.