— Sitä minä en usko. Tunnen paikan, eikä sitä ennen ole vartioitu.
Syntyi äänettömyys. Täyttä vauhtia porhaltava moottori piti aika melua yön hiljaisuudessa. Mutta nyt ei tarvinnut pelätä, nyt ajettiin valtion koneella.—
Jo tuli ranta. Pojat nakkasivat reput selkäänsä, siunaten sotilaskuria, joka oli heihin siinä määrin juurtunut, että he olivat muistaneet ottaa nämä taakkansa saunasta lähtiessäänkin, huolimatta taistelun aiheuttamasta kiihkosta. Kompassista ja kartalta katsottiin suunta ja sitten metsään.
— Hei, iivanat, mukaan vaan! huusi Orri. Kilometri, toinen, kolmas taivallettiin korpea ryssäin pelokkaina odottaessa, mitä heille aiottaisiin tehdä, kun näin kauas kuljetettiin. Vasta noin kuuden, seitsemän kilometrin päästä pyörsi Orri heidät takaisin, kohteliaasti kiittäen kyydistä ja taisteluharjoituksista.
V.
Kodin lämpöä.
Ylänteelle kohotessa tuli ensin silmiin järven väreilevä pinta, joka elokuun tyynessä, kirkkaan lämpimässä, vaikka tällä kertaa auringottomassa ilmassa välähteli himmeän valkeana. Sitten pieni kylä ja vasemmalla kotitalo, jonka pihamaalla kolme suunnatonta koivua tutusti viittoi siimekseensä.
Orri pysähtyi ja hengitti tiheään. Näin kaunistako täällä tosiaan oli ja näin vähän muuttunutta? Ja näin pientä. Mielikuvitus oli siellä kaukana antanut kaikelle suurenmoisemmat ja ikäänkuin tarumaisemmat puitteet, mutta kalliot olivatkin näin matalia, metsät näin tavallisia ja järvi samankaltainen kuin tuhannet muut, jotka pitkällä matkalla olivat siintäneet hänen silmiinsä…
Nuorukainen painui ylänteeltä metsäiseen notkoon ja kulki ajatuksiinsa vajonneena kotiaan kohti. Kapsetta kuului takaa ja yhtäkkiä pöllähti tomupilven ympäröimä joukko venäläisiä ratsumiehiä näkyviin. He olivat perin lähellä jo, mutta vaikka Orrin päähän ensimäiseksi sävähti aikomus juosta metsään, sai hän kuitenkin hillityksi itsensä ja jatkoi tyynesti matkaansa. Kovasti hän oli säikähtänyt ja miltei suotta, se selvisi hänelle itselleenkin, kun hän oli niin paljon tointunut, että saattoi levollisesti harkita. Ratsumiehet katsoivat kyllä pitkään, mutta kun hän astuskeli velton ja tylsän näköisenä, kannustivat he hevosiaan ja ajoivat edemmäs.
Kun Orri kymmentä minuuttia myöhemmin hiljaa vihellellen kääntyi jyrkässä tienpolvekkeessa, niin siinä olivat sotilaat taas hänen edessään, hypänneinä maahan ratsuiltaan. Nuorukainen tunsi ilmeensä pettävän, mutta jatkoi tyynesti matkaansa. Erään ratsulta oli kenkä irtaantunut ja sitä siinä kiinnitettiin. Mitään vaaraa ei ollut.