Heti ensi sävelten helähtäessä tapahtui jotakin merkillistä: se seinään upotettu levy, johon kultaisia nuotteja oli kaiverrettu, työntyi ulos kuin taikavoiman ajamana, vetäen mukanaan pitkän, kapean laatikon, joka oli tehty samasta violettiin vivahtavasta metallista kuin levy itsekin.
Sitten jatkui vain soiton viihdyttävä, hiljainen sulosointu.
IX.
27.
Orell astui laatikon luo ja nosti sieltä paksun pinkan papereita pöydälle. Päällimmäisenä oli Warénin kirje majurinna Bernerille.
— Rouva Vahlberg. Nyt näytän teille äitinne kirjeen, niinkuin lupasinkin. Tässä se on, olkaa hyvä. Uteliaana ja jännittynein mielin kumartui aviopari lukemaan, päiden painuessa miltei kiinni toisiinsa.
Elisa!
Minä en jätä minkäänlaisia muistiinpanoja jälkeeni, eikä minun elämäni yksityiskohtien tarvitsekaan tulla Sinun tietoosi; niissä on paljon kärsimystä ja vielä enemmän yksinäisyyttä. Kokonaista 8 vuotta olen kitunut vainoojieni käsissä ja kun epäiltiin minun tietävän enemmän kuin ilmaisin — ja niin olikin asianlaita — kiusattiin minua monella tapaa, mutta jaksoin kuitenkin pysyä lujana. Vihdoin pääsin pakoon, se tapahtui v. 1901. Ymmärrät kyllä, kuinka kiihkeästi ikävöin kotimaahan, mutta pitkä-aikainen vankila-elämä oli opettanut minut kärsivälliseksi ja varovaksi, senvuoksi lähdin ensin Amerikkaan, voidakseni taatummin viettää lopun iästäni Suomessa. Möin erään keksintöni ja palasin kotiin rikkaana miehenä. Mutta minulla ei ollut omaisia, ei ystäviä, Sinä olit naimisissa, ja kaunis kotisi, jonka piirissä kaukaiset onnen kangasteluni olivat viihtyneet, oli vieraan hallussa.
Toivon, ettet käsitä tätä valituksena, vielä vähemmin syytöksenä. Vakuutan vilpittömästi, että olen iloinnut Sinun naimisiin menostasi. Sinä kaipasit minua, sitten kadotit toivosi, mutta luonteellasi oli joustavuutta ja elämänhalusi oli tervettä, sanalla sanoen, Sinä olit se syvä ja rikas-sieluinen nainen, jona aina olin Sinua pitänyt. Ymmärrän hyvin, mitä se merkitsee, että puolisosi oli jo vanha mies — ja jalo mies, tiedän kyllä. Ja luulen voivani aavistaa, millä mielellä Sinä olet antanut kotikartanosi siirtyä vieraan käteen, onnettomuuksien kohdatessa puolisoasi. — Täällä Luolakoskella muuten kertovat, ettet Sinä ole käynyt täällä minun katoamiseni jälkeen. Ehkä hymyilet, mutta niinä heikkoina hetkinä, joita minullakin tietysti toisinaan on ollut, on tietoisuus siitä tuottanut lohdutusta ja olen käsittänyt sen omalla tavallani. Kun olin ostanut Luolakosken, riensin viipymättä Kustaa III:nen kammioon. Kuinka hämmästyinkään, kun vanhasta kirjekätköstämme löysin keksintöäni koskevat selitykset sellaisina kuin olin ne sinne kerran jättänyt. Sinä et kaiketi tiedäkään, senvuoksi kerron. Mennessäni Suomen Tiede-seuraan pitämään viimeistä esitelmääni, oli minulla jo aavistus kohtalostani ja siitä syystä kätkin kirjoitelmani pohjapaperin alle samalla kuin ilmoitin eräälle ystävälleni, että ne olivat Sinun avullasi löydettävissä. En tiedä, mistä syystä niiden on annettu olla rauhassa. Oliko selitykseni riittämätön? Ehkä. Mutta en välitäkään siitä tietää, päinvastoin olen sangen tyytyväinen, että näin on käynyt.
Nyt jätän ne sinulle toistamiseen. Löydät Kustaa III:nen huoneen siinä kunnossa, josta ennen haaveilimme ja kaikki minun pienet laitokseni täällä ovat Sinulle tuttuja.