Kun majuri Duncan oli lausunut tämän määräyksen, ei Muir katsonut enää voivansa vastustaa, vaan valmistui seuraavaan koetukseen. Toden lausuaksemme, majoitusmestari luotti sangen vähän omaan taitoonsa ajatellessaan seuraavaa koetta ja hän olisi jättänyt koko yrityksen sikseen, jos se suinkin olisi käynyt, päinsä; mutta majuri Duncan, joka oli aika veitikka omalla tyynellä skotlantilaisella tavallaan, oli salaisesti määrännyt, että kilpailu oli loppuun suoriteltava, aivan kuin olisi nimenomaan tahtonut kiduttaa majoitusmestaria, sillä ollen itse ylimys hän ei sietänyt ajatusta, että mies, joka piti itseään herrasmiehenä, kävisi solmimaan liittoja säätynsä ulkopuolella. Niin pian kuin kaikki oli valmiina Muir huudettiin jalustalle ja peruna oli valmiina heitettäväksi. Koska tämä urheilu lienee lukijalle uutta, sallittakoon tässä lausua joku sana selitykseksi. Valittiin suuri peruna, joka annettiin ampujasta parinkymmenen kyynärän päässä olevalle miehelle. Kun ampuja sanoi: "Heitä!", hän heitti perunan ilmaan ja ampujan tehtävänä oli nyt lävistää se kuulallansa, ennenkuin se ehti maahan.
Kerran oli majoitusmestarin satoine kokemuksinensa onnistunut osata perunaan, mutta nyt hän ryhtyi uudestaan yritykseen hämärästi toivoen, että sattuisi onnistumaan, vaikkakin pettymys saattoi olla lähempänä. Peruna heitettiin kuten tavallisesti, pyssy paukahti, mutta lentävä maali oli koskematon.
"Käännös oikeaan! Sivu meni, majoitusmestari", sanoi Lundie sydämellisesti nauraen, kun hänen juonensa oli onnistunut. "Nyt on jäljellä vain Jasper Vesikoira ja Haukansilmä, jotka kilpailevat silkkihatusta."
"Ja kuinka kilpailu päättyy?" kysyi viimeksimainittu. "Onko käytettävä kahta perunaa, vai onko asia ratkaistu sillä, että rikkoo kuoren tai lävistää yhden sydämen?"
"Yksi riittää, jos tuloksessa huomaa jonkunlaisen eron; muuten saatte ampua kahteen."
"Tämä on minulle kauhea hetki, Haukansilmä", kuiskasi Jasper astellessaan ampumajalustalle vuoroin punastuen ja kalveten.
Haukansilmä katsoi vakavasti nuorukaiseen ja sitten hän pyydettyään majuri Duncania kärsivällisesti odottamaan hetkisen vei ystävänsä erikseen, ettei kukaan heitä voinut kuulla.
"Sinä taidat panna tämän asian kovin sydämellesi, Jasper?" kysyi metsästäjä katsoen nuorukaista tiukasti silmiin.
"Minun täytyy tunnustaa, Haukansilmä, etten ikinä ole niin hartaasti toivonut onnistuvani."
"Niinkö? Sinä tahdot siis välttämättä voittaa minut, vanhan koetellun ystäväsi — vieläpä minun omalla alallani. Ampumataito on luonnonlahja minulle, eikä ainoakaan tavallinen käsi kykene kanssani kilpailemaan."