"Sekään ei olisi poikaa kohtaan oikein. Hän voitti palkinnon ja hänellä oli oikeus antaa se pois. Riittää, kun uskotte, Mabel, että jos minä olisin voittanut sen, se olisi joutunut samalle henkilölle."
"Minä muistan sen, Haukansilmä, ja pidän huolen, että muutkin oppivat tuntemaan taitonne, josta olette minulle antanut niin erinomaisen näytteen kokeillessanne lokkiparoilla."
"Jumala teitä siunatkoon, Mabel! Mutta ei teidän tarvitse puhua minun ampumataidostani näillä rajaseuduilla enempää kuin järven vedestä tai taivaan auringosta: sen tuntee jokainen jo ennestään. Sananne olisivat siis aivan turhat."
"Teidän mielestänne Jasper siis tiesi, että te annoitte hänelle tilaisuuden, jota hän niin itsekkäästi hyväkseen käytti?" sanoi Mabel, ja loistava väri katosi hänen kasvoiltaan ja sijalle ilmestyi vakava, miettivä ilme.
"Sitä en sano, kaukana siitä. Monesti unohdamme tuttuja asioita koettaessamme toteuttaa toiveitamme. Jasper on vakuutettu, että minä voin lävistää yhdellä luodilla kaksi perunaa aivan kuin lävistin lokit, ja hän tietää, ettei koko rajaseudulla ole toista joka voi sen tehdä. Mutta hattu silmäinsä edessä ja toivoessaan voivansa antaa sen teille poika ehkä erehtyi luulemaan itsestään parempaa, kuin mihin hänellä oli oikeastaan syytä. Ei, ei; Jasper Vesikoirassa ei ole mitään alhaista ja epäiltävää, vaikkakin nuorten miesten luonteen mukaista on, että he kaikin mokomin tahtovat päästä nuorten kauniitten naisten suosioon."
"Minä koetan unohtaa kaiken muun paitsi sen hyvyyden, jota te molemmat olette osoittaneet äidittömälle tytölle", sanoi Mabel koettaen hillitä mielenliikutustaan, joka väkisinkin pyrki purkautumaan esille. "Uskokaa minua, Haukansilmä, minä en voi milloinkaan unohtaa sitä, mitä te ja Jasper olette minulle tehneet, ja tämä on uusi todistus ystävyydestänne. Tässä on hopeinen solki, jonka minä annan teille ikuisen ystävyyden pantiksi."
"Mitä minä sillä teen, Mabel?" kysyi huumaantunut metsästäjä pyöritellen tätä vaatimatonta koristusta käsissään. "Minulla ei ole solkia eikä nappeja, sillä minä en koskaan käytä muuta kuin nahkanauhoja ja nekin hyvästä hirvennahasta. Se on kaunis katsella, mutta se on kauniimpi siinä paikassa, mistä se otettiin, kuin minun mukanani."
"Ei, pankaa se metsästyspaitaanne; se sopii siihen hyvin. Muistakaa, Haukansilmä, se on ystävyyden pantti ja merkki siitä, etten minä milloinkaan voi unohtaa teitä enkä teidän palveluksianne."
Sitten Mabel hymyili hyvästiksi, ja kiiveten mäkirinnettä ylös katosi pian varustusten taa.