Mabelin lausuessa tämän lähestyivät Cap ja Nuolenpää, jotka olivat huomanneet, että kohtaus oli sydämellinen, ja muutamilla sanoilla tyttö selitti, mitä itse oli muukalaiselta kuullut. Niin pian kuin tämä oli tehty, seurue lähestyi tulta, jonka ääressä toiset kaksi istuivat.
II LUKU.
"Kun nöyränä itsensä kieltävi ken ja templinsä tahroilta suojaa, hän on kuni kuningas onnellinen, mi kiittää muistavi Luojaa."
Wilson.
Mohikaani jatkoi syöntiään, mutta toinen valkoinen mies nousi ja kohteliaasti paljasti päänsä Mabel Dunhamille. Hän oli nuori, terve ja miehekäs. Vaikka hänen pukunsa ei ollutkaan yhtä kuvaava kuin enon, osoitti se kuitenkin, että hänkin oli merimies. Tähän aikaan oikea merimies erosi pukunsa, ajatustensa ja kielensä puolesta kaikista muista yhtä selvästi kuin turkkilaisen mielipiteet, puhe ja puku ilmaisevat, että hän on muhamettilainen. Vaikka Haukansilmä oli miehuutensa kukoistuksessa, oli Mabel kohdannut hänet joutumatta ollenkaan hämilleen, mutta kun hän huomasi sen kiihkeänihastuneen katseen, jolla nuorukainen häntä tervehti, loi hän ehdottomasti silmänsä alas. Molemmat todellakin tunsivat sitä suloista viehätystä, joka joskus täyttää samanikäisten ja samanlaisessa asemassa olevien nuorten herkän mielen.
"Tässä", sanoi Haukansilmä ystävällisesti hymyillen Mabelille, "ovat ne ystävät, jotka isänne on lähettänyt teitä vastaan. Tämä on suuri delawarelaisten päällikkö, joka on elämässään kokenut tuulta ja tuiskua, ehkä joskus iloakin. Hänellä on intiaanien päällikön nimi; mutta kun sitä ei ole tottumattoman aivan helppo lausua, me tavallisesti käännämme sen englanniksi ja sanomme häntä 'Suureksi Käärmeeksi'. Te ette kuitenkaan saa otaksua että tällä tahtoisimme syyttää häntä jostakin huonosta teosta. Kaukana siitä. Hän on viisas ja kekseliäs soturi. Nuolenpää kyllä tietää, mitä tarkoitan."
Haukansilmän puhuessa tuijottelivat molemmat intiaanit tutkien toisiansa. Vihdoin Nuolenpää läheni ja puhutteli toista nähtävästi sangen ystävällisesti.
"Tuosta minä pidän", sanoi Haukansilmä, "kahden punanahan tervehdys metsässä on samaa kuin laivojen ystävällinen tervehdys merellä. Mutta puhuessamme merestä johtuu mieleeni tämä nuori ystäväni Jasper Western. Hän ymmärtää tällaisia asioita, sillä hän on kaiken ikänsä elänyt Ontariolla."
"Tutustun mielelläni teihin, ystäväni", sanoi Cap pudistaen sydämellisesti suolattoman veden purjehtijan kättä, "vaikkakin teillä on vielä paljon opittavaa kun ajattelemme sitä koulua, jota olette käynyt. Tämä on minun sisareni tytär, Mabel. Minä kutsun häntä Magneetiksi syystä, josta hänellä ei ole pienintäkään vihiä. Otaksun kuitenkin, että te olette saanut kyllin hyvän kasvatuksen voidaksenne ymmärtää kompassia."
"Syy on aivan helppo arvata", sanoi nuorukainen kohottaen vaistomaisesti tummien silmiensä terävän katseen tytön hehkuvan punaisiin kasvoihin, "ja minä olen varma, että se merimies, joka seuraa sen kompassin ohjausta, ei ikinä joudu harhaan."