Nuolenpää kutsuttiin nyt saapuville ja hänelle ilmoitettiin päätös. Intiaani kuunteli vakavana eikä tehnyt mitään vastaväitteitä. Päinvastoin hän tyynenä ja hillityllä ylpeydellä kuuli määrättävän kohtalostaan, kuten muutkin Amerikan alkuasukkaat olisivat tehneet. Hän jäi erikseen toimetonna seisomaan, mutta seurasi tarkasti kaikkea, mitä tapahtui. Jasper järjesti purjeet tuulen mukaan, ja Lokki otti entisen suuntansa.
Noin tunti oli kulunut ja luonto alkoi vaatia osaansa. Suurin osa miehistöstä meni siis alas jättäen kannelle vain Capin, kersantin, Jasperin ja pari laivamiestä. Nuolenpää vaimoineen jäi myöskin, edellinen ylpeänä tehden huomioita ja jälkimmäinen koko olennossaan osoittaen tyytyväisyyttä ja alistuvaa nöyryyttä, kuten oikea intiaanivaimo ainakin.
"Vaimollesi, Nuolenpää, voit löytää paikan alhaalta, jossa minun tyttäreni tyydyttää hänen tarpeitansa", sanoi kersantti kohteliaasti valmistautuen itsekin lähtemään kannelta, "tuolla on purje, jolle voit itsesi oikaista."
"Minä kiitän isääni. Tuskaroorat eivät ole köyhiä. Vaimo voi ottaa minulle peitteitä kanotista."
"Kuten haluat, ystäväni. Pidämme välttämättömänä pidättää sinut, mutta emme pidä tarpeellisena teljetä sinua sisään tai muuten pahoinpidellä. Lähetä eukkosi hakemaan kanotista vilttejä, ja mene samalla itsekin ja tuo tänne ylös airot. — Jos Lokissa olisivat jotkut liian uneliaita, Vesikoira", virkkoi kersantti matalalla äänellä, "niin on hyvä ottaa airot säilöön."
Jasper oli samaa mieltä, ja Nuolenpää ja hänen vaimonsa, jota asia ei näyttänyt ollenkaan liikuttavan, menivät ääneti täyttämään määräystä. Alhaalla tuntui intiaani ankarasti toruvan vaimoansa, joka kuunteli vaieten ja kävi viipymättä korjaamaan erehdyksensä panemalla syrjään ottamansa viltin ja etsimällä toista, joka paremmin miellyttäisi hänen ankaraa herraansa.
"Pidä kiirettä, Nuolenpää", sanoi kersantti seisten komentosillalla ja katsellen molempien liikkeitä tuntien samalla, että he hidastelivat vain koetellaksensa hänen kärsivällisyyttänsä; "alkaa tulla myöhä ja meillä sotureilla on semmoinenkin kapine kuin herätysrumpu — ei illanvirkku eikä aamuntorkku."
"Nuolenpää tulee", kuului vastaus ja tuskaroora vetäytyi kanottinsa kokalle.
Siellä yksi ainoa terävän veitsen vilahdus katkaisi köyden, jolla kanotti oli sidottu, ja kun kutteri kiisi aika vauhtia eteenpäin, jäi veijarin kanotti ihan kuin paikalleen seisomaan. Tämä oli käynyt niin kätevästi ja äkkiä, että kanotti oli jäänyt melkoisen matkan päähän, ennenkuin kersantti oikein tajusi, mitä oli tapahtunut ja ehti ilmaista sen tovereilleen.
"Täyskäännös!" karjaisi Jasper päästäen omin käsin halkaisijan, jolloin kutteri kääntyi, niin että purjeet lepattivat ja suunta muuttui suoraan vastatuuleen ja se kantoi sitä satakunnan kyynärää kaaressa takaisin. Mutta niin sukkelaan ja kätevästi kuin tämä tarkoituksenmukainen liike kävikin, ei se kuitenkaan tapahtunut sukkelampaan eikä taitavammin kuin tuskarooran. Taidolla, joka osoitti hänen tuntevan laivojen liikkumismahdollisuuksia, hän tarttui airoihin ja sousi jo vaimonsa avustamana kaikin voimin omaan suuntaansa. Hän oli kääntynyt lounaaseen, toisin sanoen suuntaan, johon laiva joutui ihan vastatuuleen ja jossa maa oli lähinnä ja niin hän pääsi edelle sen verran, ettei ollut kiinnijoutumisen vaaraa, kun laivan piti uudestaan tehdä käännös. Heti kun Lokki oli saanut tuulta purjeihinsa ja alkoi kiitää eteenpäin, huomasi Jasper, että taas oli käännettävä, muuten he menisivät väärälle suunnalle. Eikä ollut kulunut kahtakaan minuuttia, kun laiva oli uudestaan kääntynyt ja saanut tuulta purjeihinsa.