"Sehän juoksee kuin vesi vuorenrinnettä alas, Nuolenpää", hän vastasi vähän mietittyään, "ja minusta se näyttää totuudenmukaiselta. Punanahan luonteen mukaista oli menetellä siten, vaikk'ei valkoihoisen. Sinä et välittänyt mitään tyttären isän surusta?"
Nuolenpää kohautti olkapäitään ikäänkuin kieltäen.
"Yhden asian tahtonee minun veljeni vielä sanoa minulle", lisäsi Haukansilmä, "ja sitten ei jää mitään pilviä hänen kotansa ja yankeen hirsimajan välille. Jos hän voi puhaltaa pois hienon sumun, hänen ystävänsä katselevat häntä, kuin hän istuisi rauhallisena oman nuotionsa ääressä ja hän saa katsella heitä, kuin he olisivat panneet pois aseensa eivätkä olisikaan sotureita. Miksi oli Nuolenpään kanotin kokka St. Lawrencelle päin, vaikka siellä ei ole tavattavissa muita kuin vihollisia?"
"Mitäs varten Haukansilmä ja hänen ystävänsä kulkevat samaa tietä?" kysyi tuskaroora rauhallisesti. "Tuskaroora saanee kulkea samaa tietä kuin yankeekin."
"Miksikö? Toden sanoakseni, Nuolenpää, me olemme tiedustelemassa — se merkitsee, purjehtimassa. Toisin sanoen, me kuljemme kuninkaan asioilla ja meillä on oikeus olla täällä, vaikk'ei meillä ole oikeutta sanoa, miksi me olemme täällä."
"Nuolenpää näki suuren kanotin ja hänen teki mielensä nähdä Vesikoiraa. Nuolenpää oli menossa auringonlaskuun päin tänä iltana etsiäkseen kotaansa, mutta huomatessaan nuoren merimiehen laskevan toiseen suuntaan hän käänsi samanne päin. Vesikoira ja Nuolenpää olivat yhdessä viime retkellä."
"Tuo kaikki voi olla totta, tuskaroora, ja sinä olet tervetullut. Sinä saat syödä meidän hirveämme ja sitten meidän täytyy erota. Laskeva aurinko on takanamme ja me molemmat liikumme sukkelaan. Veljeni tulee liian kauaksi siitä, jota hän etsii, ellei hän käänny ympäri."
Haukansilmä kääntyi nyt toisiin ja ilmaisi kuulustelunsa tuloksen. Hänestä näytti, että Nuolenpään kertomus saattoi olla tosi, mutta lisäsi, että mitä tarkin varovaisuus oli tarpeen, että säästyttäisiin epämieluisilta yllätyksiltä. Mutta hänen kuulijansa, Jasper niiden mukana, näyttivät hyvin epäillen suhtautuvan noihin selityksiin.
"Se vekkuli on pantava heti rautoihin, veli Dunham", sanoi Cap niin pian kuin Haukansilmä oli lopettanut kertomuksensa, "hänet täytyy viedä majoitusmestarin luo, jos täällä suolattomilla vesillä on sellaista virkamiestä, ja hänet on annettava sotaoikeuden tutkittavaksi heti, kun pääsemme satamaan."
"On viisainta pidättää poika", vastasi kersantti, "mutta raudat ovat tarpeettomat niin kauan kuin hän jääpi kutteriin. Huomen aamuna on asia järjestetty."