"No, hitto vie! Nehän ovat ihan raakalaisia! Ja luuletko sinä, kersantti Dunham, että minä voin löytää jonkun määrätyn saaren tuhanten joukosta tietämättä nimeä tai asemaa — tietämättä edes, missä päin se on ja kuinka kaukana?"
"Mitä nimeen tulee, veli Cap, niin ei sinun siitä tarvitse olla huolissasi, sillä yhdelläkään noista tuhannesta saaresta ei ole nimeä eikä sinun siis siinä suhteessa tarvitse erehdystä pelätä. Sen asemasta taas, koska en ole siellä kertaakaan ollut, en voi sanoa sinulle yhtään mitään, eikä asemasta ole niin suurta väliäkään, kunhan vain löydämme sinne. Ehkäpä joku laivamiehistä tietää tien."
"Odota hetkinen, kersantti — odota hetkinen, jos suvaitset, kersantti Dunham! Jos minä olen tämän laivan päällikkö, niin täytyy minun — jos suvaitset — voida johtaa sitä pitämättä salaneuvottelua laivapojan tai kokin kanssa. Laivuri on aina laivuri ja hänellä täytyy aina olla oma mielipiteensä, vaikkapa se olisi vääräkin. Otaksun sinun kokeneen kyllin paljon ymmärtääksesi, että on parempi komentaa vääräänkin kuin ei mihinkään. Kaikissa tapauksissa — Jumalakaan, vaikka Hän on pääamiraali, ei voisi komentaa kalastajan purtta kyllin arvokkaasti, jos hän neuvottelisi perämiehen kanssa aina, kun haluaa laskea rantaan. Ei, herraseni! Jos minä hukun, niin hukun, mutta hitto vie, minä menen pohjaan haaksirikossa ja teen sen kunnialla."
"Mutta, veli Cap, minä en halua mennä pohjaan muualle, kuin Tuhatsaarten leiripaikalle, johon olemme määrätyt."
"Hyvä, hyvä, kersantti. Mutta ennenkuin kysyn neuvoa — suoranaista neuvoa peittelemättä ensimmäiseltä kenen tapaan, tai vaikkapa alemmalta perämieheltäkin, minä kierrän kaikki nuo tuhat saarta ja tutkin yksitellen, kunnes löydän oikean. Sitäpaitsi on varmempi keino saada selville kaikki heidän tietonsa tarvitsematta näyttää omaa tietämättömyyttään: minä panen heidät ajattelemaan, että tahdon omat kokemukseni heidän päähänsä päntätä! Merimiehen täytyy joskus käyttää kaukoputkea, vaikkei mitään ole näkyvissä, tai nostaa luoti ylös, ennenkuin syvyydestä on päästy selville."
"Minä tiedän, että tällä hetkellä kuljemme oikeaan suuntaan", vastasi kersantti, "mutta kuljettuamme muutaman tunnin kohtaamme luotoja, jolloin tarvitaan suurta tarkkuutta."
"Annapa kun minä koetan pumpata perämiestä ja saat nähdä, että se käy muutamassa minuutissa."
Cap ja kersantti menivät nyt sen miehen luo, joka piti perää, Cap astuen korokkeelle tyynenä ja varmana, niinkuin ainakin mies, joka täydellisesti tuntee oman voimansa.
"Erinomainen ilma, poikaseni", virkkoi Cap tavalla, jota laivojen päälliköt joskus osoittavat jollekin valitulle käskyläiselleen. "Tietysti teillä käy tällainen maatuuli joka yö?"
"Kyllä tähän vuodenaikaan, herra", vastasi mies hipaisten hattuansa kunnioituksesta uutta päällikköänsä ja kersantti Dunhamin sukulaista kohtaan.