"Sama kai on asianlaita myöskin Tuhatsaarilla? Tuuli tietysti asettuu, sillä meillä on maa molemmin puolin."
"Kun pääsemme kauemma itään, tuuli luultavasti muuttuu, sillä siellä ei voi olla varsinaista maatuulta."
"Niin, niin; semmoinen se teidän suolaton vetenne on! Sillä on joskus metkunsa, jotka ovat ihan luonnonvastaiset. No, Länsi-Intian saarilla tietää kyllä yhtä varmasti saavansa maa- kuin merituultakin. Tässä suhteessa ei ole mitään eroa, vaikka odottaisi tapaavansa poikkeuksen jokaisesta säännöstä täällä, suolattomalla vesilätäköllä. Tietysti sinä, poikaseni, tunnet tarkasti kaikki nämä Tuhatsaaret?"
"Varjelkoon, herra Cap! Kukaan ei tunne niitä kaikkia, eipä edes tiedä mitään niistä. Ne ovat arvoitus vanhimmallekin näiden vesien purjehtijalle, emmekä voi kerskua tietävämme edes niiden nimiä. Sitäpaitsi useimmilla niistä ei olekaan mitään nimeä enempää kuin kastamatta kuolleella lapsella."
"Oletteko te roomalaiskatolinen?" kysyi kersantti terävästi.
"En sitä, herra, enkä mitään muutakaan. Minä olen vapaa uskonnon suhteen, en koskaan vaivaa itseäni sillä, mikä ei ole tarpeellista."
"Hm! vapaa; Se on epäilemättä joku lahko, joka on tartuttanut tämän maakunnan", mutisi herra Dunham, jonka isoisä oli ollut Uuden Jerseyn kveekareita, isä presbyteerinen ja joka itse oli liittynyt Englannin kirkkoon tullessaan armeijaan.
"Minä otaksun, John", virkkoi Cap, "teidän nimenne kai on Jack?"
"Ei, herra, minun nimeni on Robert."
"No, Robert; se nyt on ihan sama Jack tai Rob; me käytämme molempia samassa merkityksessä. Sanon, Rob, siellä kai on selvät vedet, mihin me olemme matkalla?"