Oli melkein puolessa päivä, kun myrsky lakkasi, ja silloin sen voima taittui yhtä äkkiä kuin sen raivo oli noussut. Tuskin kahta tuntia oli kulunut vihurien taukoamisesta, kun järven selältä oli vaahto kadonnut, vaikkakin se vielä keinui levottomasti; ja kun vielä kului toiset pari tuntia, järven pinta välkehti kuten tavallisesti eikä näyttänyt muistavankaan, että myrsky oli sen rauhaa häirinnyt. Vieläkin tosin aallot vyöryivät lakkaamatta rantaan, mutta usma oli hävinnyt, ja niiden liike oli tyynempi muistuttaen vain kuin kaukaisena kajastuksena tuulen raivoa, joka nyt oli lannistunut.
Vaikkakin myrsky oli asettunut, kävi kuitenkin navakka itätuuli ja järvi kuohui niin, ettei ollut vielä ajattelemistakaan ulapalle. Jasper, joka nyt äänettömällä päätöksellä oli ottanut Lokin päällikkyyden, laittoi kuitenkin kaikki kuntoon matkaa varten niin pian kuin ilma suinkin sallisi. Sill'aikaa joutilaat huvittelivat, miten parhaiten voivat näissä oudoissa olosuhteissa.
Kuten aina laivastoelämään tottumattomat, Mabel katseli kaihoten rannalle eikä kestänyt kauaa, ennenkuin hän ilmaisi toivonsa saada pistäytyä maissa, jos se voisi käydä päinsä. Haukansilmä sattui silloin olemaan lähellä häntä ja vakuutti, ettei mikään olisi sen helpompaa, koska heillä oli laivassa mukana kaarnakanotti, jolla vaaratta voi päästä aallokossa kulkemaan. Hetkisen epäilyksen ja pelon jälkeen ilmoitettiin asia kersantille. Hän suostui heti ja matkavalmistelut pantiin viivyttelemättä toimeen.
Joukkoon, jonka oli mentävä maihin, kuului kersantti Dunham tyttärineen ja Haukansilmä. Tottuneena kanotteihin Mabel otti paikan vakavasti ja horjumatta keskelle, hänen isänsä asettui kokalle, kun taas opas otti johdon käsiinsä ja istuutui perään. Airojen apua kanotin kuljettamiseen ei juuri tarvittu, sillä aallot kuljettivat sitä liiankin joutuin, kunhan vain ohjauksesta pidettiin huoli. Ennenkuin päästiin rantaan Mabel katui useammin kuin kerran hurjapäisyyttänsä, mutta Haukansilmä rohkaisi häntä ja osoitti itse niin suurta mielenmalttia, kylmäverisyyttä ja voimaa, että mikä nainen tahansa olisi ujostellut ilmaista vauhkoa pelkoansa. Mutta meidän sankarittaremme ei ollutkaan pöllö; ja kun hän tunsi sen uutuuden viehätyksen, jota veneellä kulku kuohukossa tarjosi, hän tottui siihen ja nautti täysin rinnoin sen suomasta villistä sulosta. Hetkittäin kuitenkin hänen sydämensä oli haljeta, kun laine heitti kanotin aallolta toisen harjalle, jota se tuntui vain hipaisevan kuin lentävä pääskynen, mutta sitten hän punastui ja nauroi aivan kuin häveten, että oli antanut ilakoivan luonnonvoiman itseänsä niin pahasti säikyttää. Tätä ihastuttavaa menoa kesti jonkun minuutin, sillä vaikka välimatka kutterilta rantaan saattoi olla noin neljännespenikulma, se kesti vain aivan muutaman minuutin.
Astuttuaan maalle kersantti suuteli kohteliaasti tytärtään, sillä hän oli niin paljon soturi, että tunsi olevansa kovalla kamaralla paremmin kotonaan kuin vesivarassa, ja ottaen pyssynsä hän sanoi aikovansa koettaa tunnin ajan metsästys-onneansa.
"Haukansilmä jää sinun luoksesi, tyttöseni ja epäilemättä tahtoo kertoa sinulle näiden seutujen elämästä ja omista kokemuksistansa mingojen kanssa."
Opas nauroi, ja lupasi pitää huolta Mabelista, ja muutamassa minuutissa isä oli kiivennyt jyrkännettä ylös ja kadonnut metsään. Toiset lähtivät päinvastaiselle suunnalle ja kavuttuaan jonkun minuutin jyrkännettä he joutuivat korkealle, puuttomalle kallioniemekkeelle, josta silmää kohtasi mitä omituisin ja viehättävin näköala. Täällä Mabel istahti kallion halkeamalle tyynnyttääkseen kiihtynyttä hengitystään, kun taas hänen toverinsa, jonka jäntereitä ei ponnistus näyttänyt ollenkaan rasittaneen, seisoi hänen rinnallaan nojaten omalla miehekkäällä tavallaan pitkään pyssyynsä. Kului useita minuutteja eikä kumpikaan puhunut — Mabel erittäinkin oli kokonaan antautunut ihailemaan suurenmoista näköalaa.
Näiden kahden eteen avautui nyt tuo koilliseen päin rannattomalta näyttävä ulappa, jonka pinnalla iltapäivän auringon säteet kilvan leikittelivät ja joka vieläkin levottomasti keinui muistuttaen äskeistä myrskyä ja heidän kokemiaan kauhuja. Suunnaton metsä rajoitti sitä puolikuunmuotoisena kaarena, jonka sakarat kaakossa ja pohjoisessa pistivät syvälle veteen ja kaaren selkä ulottui vihreänä vaippana taivaanrannan taa, eikä näkynyt pienintäkään merkkiä ihmiselämästä, joka olisi rajoittanut luonnon juhlallista suuruutta. Myrsky oli ajanut Lokin niille rajaseuduille, joita ranskalaiset koettivat kaikin voimin riistää pois englantilaisilta. Seuraten luonnollisia kulkuväyliä suurista järvistä toisiin, olivat ranskalaiset varustaneet Niagaran rannat, mutta meidän seikkailijamme olivat nyt useita ranskan penikulmia näistä seuduista länteen. Kutteri keinui ankkurissa vähän ulompana aivan kuin leväten sen suurenmoisen ponnistuksen jälkeen, minkä se juuri oli saanut kestää, kun taas kanotti oli vedetty kuivalle tasaiselle pengermälle juuri tässä kallion alla.
"Me olemme täällä sangen kaukana inhimillisistä asumuksista!" huudahti Mabel katseltuaan kauan näköalaa ja saatuaan vilkkaassa mielessään jonkunlaisen käsityksen sen omituisista yksityiskohdista. "Tällaista nyt on olla rajaseuduilla."
"Ovatko nämä näköalat miellyttävämpiä kuin lähempänä merta ja suurten kaupunkien ympärillä?" kysyi Haukansilmä kiihkeästi, kuten aina tällaisesta asiasta puhuttaessa.