"En tahdo sanoa juuri sitä. Siellä ne ehkä muistuttavat enemmän kanssaihmisistä kuin täällä, mutta vähemmän Luojan suuruudesta."
"Niin, Mabel, minun oma tunteeni sanoo aivan samaa. Minä olen vain köyhä metsästäjä, sen tiedän, ilman opetusta ja oppia, mutta Jumala on yhtä lähellä minua tässä minun kodissani kuin hän on lähellä kuningasta hänen linnassaan."
"Kuka voisi sitä epäillä?" vastasi Mabel kääntäen katseensa näköalasta toverinsa päivettyneihin, mutta rehellisiin kasvoihin ja hämmästyen niiden ilmeen jaloutta. "Tällaisessa paikassa tuntee olevansa lähempänä Jumalaa, luulisin, kuin kaupungeissa, joissa tuhannet pikku seikat kiinnittävät ajatuksen kaikkeen muuhun."
"Te puhutte, Mabel, aivan samaa kuin tahtoisin itsekin sanoa, vaikkakin niin selvästi, että minä ihan häpeän, kun en voi toisille lausua tunteitani tällaisesta asiasta. Minä olen kierrellyt näitä rantoja metsästysmatkoillani ennen sotaa, täälläkin olen ollut — en juuri tässä paikassa, vaan me nousimme maihin tuolla tuon tuuhean tammen luona, joka kohoaa lehtikuusien yli —"
"Kuinka, Haukansilmä, voitteko te muistaa kaikki retkenne noin tarkkaan?"
"Nämä ovat meidän katujamme ja talojamme, kirkkojamme ja palatsejamme. Kuinka ei niitä muistaisi! Kerran me teimme Suuren Käärmeen kanssa sopimuksen tavata toisemme kuuden kuukauden kuluttua kello 12 päivällä muutaman kuusen juurella, vaikka kumpikin oli kauempana kuin kolmensadan penikulman päässä siitä. Kuusi oli ja on vieläkin, ellei Luoja ole sitä kaatanut, keskellä metsää, johon on enemmän kuin viisikymmentä penikulmaa lähimmiltä varustuksilta, ja mitä runsaimman majavaseudun lähettyvillä."
"Ja kohtasitteko toisenne siinä paikassa ja sillä hetkellä?"
"Nousee ja laskeeko aurinko? Tullessani puun luo tapasin Käärmeen nojaamassa puunrunkoon jaloissaan risaiset säärystimet ja likaiset mokkasiinit. Delawarelainen oli joutunut vetelälle suolle, josta oli suurella vaivalla päässyt pois, mutta yhtä varmasti kuin aurinko kultaa aamuisin ensiksi itäisen taivaan ja laskee illalla länteen, hän tiesi ajan ja paikan. Chingackgookiin saa luottaa, olkoonpa kysymyksessä ystävä tai vihollinen. Kumpaankin nähden hän on yhtä varma."
"Mutta missä delawarelainen nyt on? Miksi hän ei ole meidän kanssamme tänään?"
"Hän on tiedusteluretkellä tutkimassa mingojen jälkiä, niinkuin minunkin pitäisi olla, ellei inhimillinen heikkous olisi pidättänyt minua siitä."