"Minä ajattelin, että kersantti erehtyi", jatkoi Haukansilmä, kun hän äärettömällä ponnistuksella kykeni hillitsemään itsensä, "sillä minä tiesin, etteivät kykyni voisi miellyttää kaupunkilaistyttöä. Olisi ollut parempi, Mabel, ellei hän olisi voinut saada käännetyksi ajatustani toiseksi; ja varmasti olisi ollut myöskin parempi, jos te ette olisi ollut niin suloinen ja luottavainen, niin olisi ollut."
"Jos minä ajattelisin, että joku minun erehdykseni olisi herättänyt teissä, Haukansilmä, vääriä toiveita, vaikkakin olisin tehnyt ne ihan tietämättäni, niin en antaisi itselleni milloinkaan anteeksi, sillä uskokaa minua: minä mieluummin tahtoisin tuottaa itselleni tuskaa kuin näkisin teidän kärsivän."
"Sepä se on Mabel — se se juuri on. Nuo sanat ja ajatukset lausuttuna niin pehmeällä ja suloisella äänellä jollaista en ole tottunut metsissä kuulemaan, ne ne juuri ovat pahan saaneet aikaan. Mutta nyt minä näen selvästi ja alan ymmärtää eron meidän molempien välillä, ja koetan hillitä ajatuksia ja löytää huvini, kuten ennen, eräretkiltä ja taistelurintamilta. Toden totta, Mabel! Minä olen ollut väärillä jäljillä aina siitä asti kuin me kohtasimme toisemme."
"Vähässä ajassa te unohdatte minut tai ajattelette minua vain, kuten ystävää, joka elämästään on teille kiitollisuuden velassa."
"Se voi olla kaupunkien tapaista, mutta epäilen, olisiko se luonnollista täällä metsissä. Meillä on sellainen tapa, että silmä nähdessään suloisen ilmestyksen, tahtoisi kauan sitä katsella, tai kun sydämessä herää todellinen voimakas tunne, siitä ei tahdota mielellään luopua."
"Te unohdatte sen kaiken, kun vakavasti ajattelette, että minä olen sopimaton teidän vaimoksenne."
"Niinhän minä sanoin kersantille, mutta hän tahtoi sen toisin. Minä tiesin, että te olitte liian nuori ja liian kaunis jollekin keski-ikäiselle, kuten minä, joka ei ole kaunis katsella, ei edes nuorena. Sitten teidän tapanne eivät ole minun tapojani, eikä metsästäjän maja ole sopiva asunto sille, joka on kasvatettu ylimysten joukossa. Jos minä olisin nuorempi ja kauniimpi, vaikkapa vain kuten Jasper Vesikoira —"
"Älkää puhuko Jasper Vesikoirasta", keskeytti Mabel kärsimättömästi, "me voimme puhua jostakin muusta."
"Jasper on kelpo poika, Mabel, — niin, ja kaunis", vastasi vilpitön opas katsellen vakavasti tyttöä aivan kuin epäillen hänen arvostelukykyänsä, kun hän saattoi niin ylimielisesti puhua hänen ystävästään. "Jos minä olisin puoliksikaan niin komea kuin Jasper Western, minun epäilykseni tässä asiassa ei olisi ollut niin suuri eikä tosi."
"Me emme halua puhua Jasper Westernistä", kertasi Mabel punastuen hiusmartoa myöten, "hän voi olla kyllin hyvä myrskyssä ja ulapalla, mutta hän ei ole kyllin hyvä puheenaiheeksi täällä."