"Ja odotitko sinä, että minun tyttäreni olisi heittäytynyt sinun syliisi, ennenkuin sinä pyysit? Hän ei olisi ollut äitinsä tytär, jos hän olisi tehnyt niin, enkä minäkään voisi tuntea häntä omakseni. Dunhamit vaativat selviä vesiä, kuten kuninkaallinen majesteettikin, mutta he eivät ole syliin hyppääjiä. Anna minun järjestää tämä asia sinun puolestasi, Haukansilmä, niin siinä ei ole turhaa viivytystä. Minä puhun Mabelille vielä tänä iltana ja esiinnyn sinun valtuuttamanasi."
"Sitä minä en tahtoisi, en suinkaan tahtoisi, kersantti. Jättäkää asia Mabelille ja minulle, ja se kyllä ratkeaa itsestään hyvin. Nuoret tytöt ovat kuin arat linnut: ne eivät voi sietää liikaa kiirettä eikä karkeata puhetapaa. Jättäkää asia Mabelille ja minulle."
"Jätän sen yhdellä ehdolla, ystäväni, ja se on: sinun tulee luvata minulle vakoilijakunniasi kautta, että sinä suoraan puhut tästä Mabelille ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa ja ilman verukkeita."
"Minä lupaan kysyä häneltä, kersantti, sillä ehdolla, että te ette ryhdy välittämään tässä asiassa — niin, minä lupaan kysyä häneltä, haluaako hän mennä minun kanssani naimisiin, vaikka hän sitten nauraisi minulle vasten kasvoja, niin, sillä ehdolla."
Kersantti Dunham suostui tähän ilolla, sillä häneen oli syöpynyt syvälle se ajatus, että miehen, johon hän itse pani niin suurta arvoa, täytyi myöskin kelvata hänen tyttärelleen. Hän itse oli ottanut itseänsä paljon nuoremman vaimon eikä nähnyt mitään sopimatonta ehdokkaan kunnioitettavassa iässä. Mabel oli kasvatettu myöskin toisenlaisissa oloissa kuin hän, niin ettei isä ollenkaan tajunnut sitä suunnatonta eroa, joka hänen ja tyttären ajatussuunnan välillä tässä suhteessa oli. Siitä seurasi, ettei kersantti Dunham ottanut tyttären mieltymystä ollenkaan lukuun eikä myöskään antanut arvoa niille tunteille, jotka omalla voimallaan heräävät ja valloittavat koko olennon kysymättä järkeviä syitä. Arvoisa soturi ei sentään liene ollut niin kokonaan väärässä kuin ensi silmäyksellä näyttää pitäessään Haukansilmää mahdollisimman sopivana ehdokkaana tyttärelleen. Kun hän tunsi kaikki miehen verrattomat ominaisuudet — hänen rehellisyytensä, horjumattoman pyrkimyksensä, rohkeutensa, itsehillintänsä, epäitsekkäisyytensä — ei ollut ollenkaan niin järjetöntä, että hän ajatteli niiden voivan valloittaa minkä naisen sydämen tahansa. Mutta isä erehtyi täydellisesti luullessaan, että tytär vaistomaisesti tuntisi kaikki ne hyvät ominaisuudet, jotka hän oli saanut monivuotisen seurustelun ja yhteisten seikkailujen kautta selville.
Kun Haukansilmä sotilaallisen ystävänsä kanssa astui rinnettä alas, ei keskustelu tahtonut luistaa. Isä koetti kyllä kaikin tavoin todistella, että ero aiottujen puolisoitten välillä oli omansa vain taivuttamaan Mabelin mieltä ja että sulhon tarvitsisi vain rohkeasti yrittää päästäksensä onnellisesti toiveittensa perille. Haukansilmä käsitti kuitenkin liian hyvin ja äskettäin juuri oli saanut liian selviä todisteita asiain oikeasta tilasta uskoakseen kaikkea sitä, mitä kuuli. Isä käytti kuitenkin niin monia uskottavilta näyttäviä todistuskeinoja ja oli niin suloista ajatella, että tytär sittenkin voisi olla hänen, ettei lukija ihmetelle vaikka sanomme, että hän ei Mabelin äskeistä esiintymistä pitänyt lopullisesti ratkaisevana, vaan toivoi asian sittenkin päättyvän hänelle edullisesti. Hän ei pannut täyttä arvoa nyt kuulemiinsa sanoihin, se on kyllä totta, mutta kuitenkin hän alkoi ajatella, että nuorten impien pidättyväisyys ja tietämättömyys omista tunteistaan oli saattanut Mabelin käyttämään sellaista kieltä kuin hän käytti.
"Majoitusmestari ei ole mikään kilvoiteltava lemmikki", sanoi Haukansilmä vastaukseksi muutamaan toverinsa huomautukseen. "Mabel ei voi koskaan katsella häntä muuna kuin miehenä, jolla jo on ollut neljä vaimoa."
"Ja se on enemmän kuin hänen osansa. Mies voi naida kahdesti loukkaamatta siveyttä ja hyviä tapoja, sen myönnän, mutta neljästi on jo toki liikaa."
"Minun mielestäni yksikin naimisiin-meno on asianhaara, kuten herra Cap sanoo", pisti Haukansilmä nauraen hiljaisella tavallaan, sillä nyt hän alkoi jo saada entisen reippautensa ja iloisuutensa takaisin.
"Niin on, ystäväni, ja mitä juhlallisin asianhaara onkin. Ellei se olisi juuri Mabel, josta tulee vaimosi, niin kehoittaisin sinua aina pysymään yksinäisenä. Mutta tuossahan on tyttö itse, ja tunnussana on: ota tilaisuudesta vaari."