"Voi kuitenkin, kersantti! Minä pelkään, että erehdytte."
XIX LUKU.
"Tämä paikka oli siis vaihtelevien näköalojen ihana paratiisi."
Milton.
Mabel oli jo odottamassa kanotilla, ja pian kevyt alus kellui taas aalloilla. Haukansilmä kuljetti sitä yhtä suurella taidolla kuin tullessakin, ja vaikka Mabelin poskille kohosi innostuksen puna, ja sydän oli joskus lakata lyömästä, he pääsivät kuitenkin Lokin sivulle saamatta pisaraakaan vettä päällensä.
Ontario on kuin kiivasluontoinen ihminen — suuttuu äkkiä, mutta voi myöskin samassa leppyä. Vihurit olivat jo asettuneet, vaikkakin laineet vyöryivät vielä rantaan ja karikoitten kivet paljastuivat ja peittyivät, kuin merenväki olisi leikkiä lyönyt. Jasper oli sillä välin levittänyt purjeet ja laittanut kaikki kuntoon odotellen nyt vain maalta tulevaa iltatuulta päästäkseen taas matkaan.
Juuri auringon laskiessa pääpurje alkoi pullistua selälle päin, ja alus lähti hiljalleen liikkeelle. Etelätuuli oli hiljainen ja tasainen, ja alus ohjattiin pitkin etelärantaa, sillä tarkoitus oli päästä itäosaan niin pian kuin suinkin. Seuraava yö oli rauhallinen ja nukkujien lepo syvä ja suloinen.
Laivan päällikkyyden järjestäminen oli tuottanut hieman vaikeuksia, mutta sitten oli asia päätetty yhteisen sovittelun tietä. Kun epäluulo Jasperia kohtaan ei vieläkään ollut kokonaan hävinnyt, Cap sai ylimmän vallan. Nuorempi merimies sai kuljettaa laivaa ja määrätä työt, kun taas vanhempi tarkasti hänen puuhiansa ja halusta olisi useinkin sekautunut niihin. Jasper suostui tällaiseen asiain tilaan voidakseen siten pelastaa Mabelin tämän tilanteen tuottamista vaaroista, sillä hän tiesi hyvin, että nyt, kun luonnon raivo oli asettunut, Montcalm olisi heitä etsimässä. Mutta hän päätti kuitenkin olla puhumatta tästä otaksumisestansa, sillä jos hän virkkoi sanankaan vihollisten ajatelluista puuhista, näytti se heti herättävän uusia epäluuloja niissä, joilla oli valta vastustaa hänen aikomuksiansa. Toisin sanoen: Jasper tiesi, että se nuori, kohtelias ranskalainen, joka komensi vihollisen laivaa, nostaisi heti ankkurinsa Niagaran satamassa ja lähtisi ulapalle, kun vain myrsky asettuisi, saadakseen Lokin valtoihinsa. Siksi hän varmaankin asettuisi vaanimaan keskelle selkää, josta hänellä olisi avarin näköala. Jasper tahtoi kuitenkin välttää kohtaamasta häntä, mutta samalla koetti varoa joutumasta rantavarustusten tulen alaiseksi. Hän valitsi etelärannikon, koska täältä saattoi käyttää hyväkseen maatuulta, ja hän ajatteli, että vihollinen viimeksi luulisi hänen valitsevan tämän suunnan, koska se johti suorastaan linnoituksille, joissa oli heidän parhaimmat varustuksensa näillä rajaseuduilla.
Kaikesta tästä Cap onneksi oli tietämätön, ja kersantin ajatus askarteli liian hartaasti sotilaallisissa suunnitelmissa, että hän olisi voinut käydä määräilemään sitä, mikä koski kokonaan toista alaa. Siksipä ei kukaan sanallakaan vastustanut Jasperin suunnitelmia, ja ennen aamua hän oli täydellisesti saavuttanut entisen asemansa ja arvonsa ja jakeli käskyjä vapaasti, kuten ennenkin, ja laivamiehet taas tottelivat arvelematta ja ilman mutinaa.
Päivänsarastus nosti kaiken väen laivankannelle, ja kuten aina vesillä seikkailijat, hekin tutkivat näköpiiriä sitä suuremmalla huolella, kuta selvemmin se sukelsi pimeydestä esille nousevan päivän valaistessa seutuja. Idässä, lännessä ja pohjoisessa näkyi vain vettä, joka säteili ja välkehti aamuauringon valossa, mutta etelässä huojui rajaton metsä, joka siihen aikaan vihreänä vyönä ympäröi joka puolelta Ontariota. Äkkiä huomasivat he siinä aukon, josta kohosi synkännäköinen rakennus, ympärillään vallituksia, varastohuoneita, paalutuksia ja ulkovarustuksia, jotka kaikki oli rakennettu suuren virran suulle. Juuri kun linna tuli näkyville, leijaili sen päällä musta pilvi, jota vastaan pitkässä tangossa liehui valkoinen Ranskan lippu.