"Mutta mitenkäs silloin käy hänen kauniille sisaren tyttärelleen?"
"Hänelle siitä ei ole mitään vaaraa. Hänen täytyy kaikissa tapauksissa toisten kanssa kulkea rantoja myöten putousten ohi. Mutta sinä ja minä koettelemme tätä Atlantin elävää. Saamme nähdä, ottaako hänen tuluksensa tulta, ja hän saa kokea yhden rintamakepposistamme."
Nuori Jasper hymyili, sillä mielellään hän tahtoi olla leikissä mukana, varsinkin, kun häntä Capin ylimielisyys melkolailla harmitti. Mutta Mabelin suloiset kasvot, notkea olento ja herttainen hymy olivat kuin kilpenä, joka suojeli hänen setäänsä ajatellulta kokeelta.
"Ehkäpä kersantin tytär pelästyy", hän sanoi.
"Eikö mitä, jos hänessä on vähänkin isänsä rohkeutta. Ei hän näytä ollenkaan heikolta astialta. Jätä asia minun huolekseni, Vesikoira, minä kyllä sen järjestän yksin."
"Et yksin, Haukansilmä. Sinä hukuttaisit molemmat. Jos yksikään koski lasketaan, täytyy minun olla veneessä."
"Hyvä, siihen kyllä suostun. Poltammeko piipun sovinnon merkiksi?"
Jasper nauroi, nyökkäsi myöntävästi päätään ja niin oli asia päätetty. Nyt olikin seurue päässyt kanoteille, joihin he melkein äänettöminä asettuivat.
III LUKU.
"Ei peltomiestä näillä mailla nähty, ei aura muinoin vakojansa luonut; vain veden laulu sulosoinnullansa on erämaahan vaihtelua suonut; ja kuohui kosket, leikki vuoripurot ja korkealle kumpus lähteen vesi."