"Minä aina ajattelin, herra", sanoi Jasper hymyillen, "että olisitte tehnyt viisaammasti antaessanne kutterin minun käsiini, kunnes olisimme päässeet määränpäähän."
"Me olisimme antaneet, Jasper, me olisimme antaneet, ellei olisi ollut asianhaaroja, mutta asianhaarat ilmaisevat tärkeitä seikkoja eikä yksikään viisas mies halveksien jätä niitä huomioonottamatta."
"Olkoonpa niin, herra, mutta minä toivon, että nuo asianhaarat nyt ovat lopussa. Me saavumme perille vähemmässä kuin tunnissa, jos tuuli kestää ja silloin te olette turvassa kaikilta asianhaaroilta, mikäli ne minusta riippuvat."
"Hump!"
Cap suostui alistumaan, ja kun kaikki Jasperin puuhat näyttivät ilmeisesti rehellisiltä, ei ollutkaan vaikea häntä tyynnyttää. Ehk'ei se kuitenkaan olisi ollut niin helppoa miehelle, joka niin tarkasti piti lukua asianhaaroista, jos hän olisi tiennyt, että he olivat niin lähellä niin tunnettua ja peljättävää vihollisasemaa kuin Frontenac oli. Saaria ei liene ollut sananmukaisesti tuhatta luvultaan, mutta niitä oli kuitenkin pieniä ja suuria niin paljon, että parhainkin laskija sekaantui. Jasper oli jättänyt suurimman salmen ja laski nyt hyvän tuulen ja virran avulla kapeita salmia, joista Lokki tuskin mahtui ja puomit koskivat puihin. Toisinaan taas kuljettiin pienten lahtien yli tai kallioitten väliin tai puiden ja pensasten sisään. Vesi oli niin kirkasta, että syvyyden voi mittaamatta huomata, mutta Cap oli kuitenkin merimiestottumuksineen ainaisessa hädässä, kuinka heille lopulta kävisi.
"Minä vakuutan, sen vakuutan, Haukansilmä!" huudahti kerran vanha merimies, kun pieni alus oli turvallisesti kulkenut kahdennestakymmenennestä niin kapeasta kallion solasta että näytti olevan aivan mahdotonta siitä laivan kulkea. "Tämä menee yli kaiken merimiestaidon ja heittää hitolle kaikki sen lait ja määräykset!"
"Niin, Suolavesi! Siinä ilmenee korkein taito. Huomaatte, että Jasper ei milloinkaan erehdy, vaan kulkee nenänsä avulla, niinkuin koira, sinne, mihin haluaa, ihan kuin hänellä olisi erehtymätön vainu. Panen pääni pantiksi, että poika vie meidät lopulta perille, kuten olisi jo ensi yritykselläkin tehnyt, jos me olisimme sallineet."
"Ei luotsia, ei luotausta, ei reimareita, ei majakoita, ei —"
"Jälkiä"; keskeytti Haukansilmä, "sillä se näyttää minusta koko jutussa omituisimmalta. Vesi ei jätä mitään jälkiä, kuten kaikki tietävät, mutta Jasper laskee ihan yhtä varmasti kuin hänen silmäinsä edessä olisi selvät mokkasiinin jäljet lehdissä ja aurinko paistaa taivaalla."
"Hitto minut vieköön, jos uskon, että heillä on edes kompassia!"