"Siinäpä on kaunis olento kauniilla paikalla, Mabel haltiatar", virkkoi Davy Muir ilmestyen äkkiä hänen sivulleen, "enkä saata kieltää, että te olette suloisempi niistä kahdesta."
"En voi sanoa, herra Muir, että kohteliaisuudet olisivat minulle vastenmielisiä, sillä jos kuulisin totuuden, voisin ehkä tulla pahoilleni", vastasi Mabel reippaasti, "mutta tahtoisin kuitenkin väittää, että jos suvaitsisitte puhua minulle jotakin muuta, minä ehkä voisin näyttää ymmärtäväni sitä."
"Teidän järkenne, suloinen Mabel, on terävä kuin kaksiteräinen miekka, ja teidän puheenne on usein liiankin viisasta ja arvostelevaa sellaiselle, joka on kokonaista neljä vuotta viettänyt täällä kirotussa erämaassa, aivan kuin metsänelukka sen sijaan, että olisi saanut elellä aikansa vertaistensa parissa ja ottaa osaa sivistyneen elämän suomiin nautinnoihin. Mutta te ette suinkaan, nuori neiti, ole pahoillanne, että olette saanut kauniin jalkanne kuivalle maalle?"
"Niin ajattelin pari tuntia sitten, herra Muir, mutta Lokki näyttää niin kauniilta pujotellessaan vihreitten puitten välitse, että melkein olen pahoillani, kun en saa enää olla sen matkustajana."
Lopetettuaan puheensa Mabel heilutti käsinettään vastaukseksi Jasperin tervehdykseen, sillä nuorukainen katsoi lakkaamatta häneen kunnes valkoinen purje katosi niemen taa ja sukelsi metsän vihreään lehtimereen.
"Siellä ne menevät, enkä tahdo sanoa: 'ilo hävisi heidän kanssaan', mutta palatkoot he onnellisina, sillä ilman heitä me saamme viettää talvemme tällä saarella — ellemme joudu sitä viettämään Quebecin linnaan. Tuo Jasper Vesikoira on epävakainen nuorukainen ja hänestä on kaikenlaisia huhuja linnassa. Ne kiusaavat minua, eikä teidän arvoisalla isällänne eikä sedällänne ole erittäin hyvää käsitystä hänestä."
"Minua surettaa kuulla sitä, herra Muir. En epäile, että aika parantaa heidät heidän epäilyksistänsä."
"Jospa aika parantaisi minutkin, suloinen Mabel", vastasi Muir laulavalla äänellä, "tahtoisin mielelläni parantaa retkikunnan päällikön asemaa. Jos minä joutuisin toiseen asemaan, niin kersantti varmasti astuisi minun saappaihini."
"Jos minun rakas isäni on kyllin arvokas astumaan teidän saappaihinne, herra Muir", vastasi tyttö ilkeästi, "niin toivon, että suostumus on yhteinen ja te olette joka suhteessa kyllin arvokas astumaan hänen saappaihinsa."
"Lapset ovat aina yltiöpäitä! Ette suinkaan tahtoisi minua alentaa jonkun aliupseerin asemaan, Mabel?"