"Mutta sittenkin hän on vain intiaani, Haukansilmä, ja tämä on tehtävä, joka vaatii valkoisen miehen järkeä. Lundie on varmaan äärettömän kiitollinen sille, joka pelastaisi tämän osaston uhkaavasta vaarasta ja hävittäisi koko tämän aseman. Sanoakseni teille, ystäväni, totuuden, hän salaisesti katuu, että ollenkaan tuli tämä asema perustetuksi, mutta hän on liian vanha tilanomistaja tunnustaakseen erehdyksensä, vaikka se olisi tähdissä kirjoitettuna."
Majoitusmestari selitti sitten toverilleen syynsä koettaen saada hänet viivyttelemättä jättämään saaren käyttäen todistellessaan kaikkia keinoja, mitä sattui keksimään, puhuen joskus ristiin, mutta ei löytänyt ainoatakaan syytä, mitä toinen ei olisi heti kumonnut. Vaikka Haukansilmä olikin yksinkertainen, huomasi hän kuitenkin nämä luutnantin ajatushairahdukset, vaikka hän ei ollenkaan aavistanut, että kaikella tällä tahdottiin Mabelin kosija lähettää pois tieltä. Hän ei käsittänyt toisen salaisia syitä, mutta hän ei myöskään saattanut sokeasti uskoa hänen viisasteluansa. Tulos oli, että nämä kaksi erosivat pitkän keskustelun jälkeen kumpikin pitäen päänsä ja epäillen toistensa tarkoituksia, vaikkakin Haukansilmän epäilystä lievensi hänen oma rehellisyytensä ja hyvä uskonsa kaikista ihmisistä.
Neuvottelu, joka pian tämän jälkeen oli kersantilla ja luutnantilla, sai aikaan erikoisia toimenpiteitä saarella. Kun se oli loppunut, annettiin salaiset määräykset, että hirsilinnaa erikoisesti varustettaisiin, asumuksissa oli kiirettä hommaa, niin että joku sotilaselämän tuntija olisi voinut heti saada selville, että retkelle lähtöä valmisteltiin. Todellakin juuri auringon laskiessa palasi kersantti Haukansilmän ja Capin kanssa rannalta, jota kutsuttiin satamaksi, omaan asuntoonsa ja istuutui Mabelin kattaman siistin illallispöydän ääreen ja alkoi keskustelun.
"Sinusta on todellakin jotakin hyötyä täällä, lapseni", virkkoi vanha soturi, "kuten tämä siisti ja hyvin järjestetty pöytä voi todistaa, ja luotan siihen, että sopivan ajan tultua sinä haluat tulla sellaisen miehen seuralaiseksi, joka tietää, miten on katseltava vihollista silmästä silmään."
"Mutta rakas isä, et suinkaan halunne, että minä näyttelisin Jeanne d'Arcia ja johtaisin miehiä taisteluun?"
"Näyttelisit mitä, lapsi? — Oletko sinä koskaan kuullut Mabelin mainitsemasta henkilöstä, Haukansilmä?"
"En, kersantti, mutta mitäs siitä? Minä olen oppimaton ja kouluttamaton, ja minusta on tavattoman hauskaa kuulla hänen ääntänsä ja muistella hänen sanojansa välittämättä ollenkaan nimistä."
"Minä tiedän, kuka se oli", virkkoi Cap päättävästi, "se oli eräs merirosvo, joka viime sodan aikana herätti suurta huomiota."
Mabel punastui huomattuaan tahtomattaan tehneensä sellaisen viittauksen, joka ulottui kauemmaksi kuin hänen isänsä tiedot, puhumattakaan hänen enonsa viisastelevasta tietämättömyydestä ja Haukansilmän yksinkertaisesta totisuudesta, ja hän varoi hymyllä osoittamasta etevämmyyttään.
"Tarkoitan, isä, ettei suinkaan minun tarvitse miesten kanssa sulkeutua varustuksiin ja avustaa saaren puolustamisessa?"