"Ja kuitenkin monet naiset ovat tässä maailman osassa tehneet usein niin, kuten Haukansilmä voi sinulle kertoa. Mutta tahdon vain ilmoittaa sinulle, ettet hämmästyisi huomenaamuna herätessäsi, jos et tapaa meitä täällä, sillä me aiomme tehdä pienen retken vielä tänä yönä."
"Me, isä! ja jätättekö te Jennien ja minut yksin tänne saarelle?"
"Ei, tyttäreni, emme suinkaan menettele niin taitamattomasti. Me jätämme luutnantti Muirin, veli Capin, korpraali M'Nabin ja kolme miestä vartioimaan linnoitusta poissa ollessamme. Jennie voi olla sinun toverinasi tässä majassa ja veli Cap täyttää minun paikkani."
"Entäs herra Muir?" kysyi Mabel oikeastaan tietämättä, mitä sanoi, sillä hänestä tuntui sangen epämieluisalta tällainen asioitten järjestely.
"Hänkö, hän voi jäädä rakastelemaan sinua, jos sitä toivot, tyttö, sillä hän on sangen rakastettava nuorukainen ja omattuaan jo neljä vaimoa haluaa taas kiihkeästi näyttää, ottamalla viidennen vaimon, miten paljon hän kunnioittaa heidän muistoansa."
"Majoitusmestari sanoo minulle", virkkoi Haukansilmä viattomasti, "että kun miehen tunteita on karhittu niin monta kertaa, ei ole mitään varmempaa keinoa asettaa niitä, kuin kyntää maaperä uudelleen, ettei jää muistojen kätköön mitään vanhaa kasvamaan ja vaivaamaan."
"Sellaisen miehen tunteet pysyvät jokseenkin samanarvoisina, kyntipä noita tai karhitsi", vastasi kersantti ilkeästi hymähtäen. "Mutta antaa hänen selvittää Mabelille tarkoituksensa, niin hänen yrityksistänsä tulee vihdoinkin loppu. Minä tiedän ihan varmaan, ettei minun tyttäreni koskaan halua tulla luutnantti Muirin vaimoksi."
Tämä lausunto tahtoi selittää, että vaikka hänellä olisi kuinka monta tytärtä, kukaan heistä ei lähtisi kysymyksessäolevan miehen vaimoksi. Mabel oli punastunut, väristys kävi läpi hänen ruumiinsa ja hän näytti kiusaantuneelta, mutta hilliten mieltänsä hän virkkoi niin huolettomalla äänellä, että se kokonaan salasi hänen kiihtyneen mielensä: "Mutta isä, meidän on kai parasta odottaa, kunnes herra Muir osoittaa toivovansa, että sinun tyttäresi ottaisi hänet, tai oikeammin hän ottaisi sinun tyttäresi, muuten voidaan heittää meille vasten kasvoja tarina happamista rypäleistä."
"Ja mikä se tarina on, Mabel?" kysyi Haukansilmä kiihkeästi, sillä hän osasi kaikkea muuta, mutta ei valkoihoisten koulujuttuja. "Kertokaa se meille omalla viehättävällä tavallanne, ja minä uskallan sanoa, ettei kersantti ole sitä koskaan kuullut."
Mabel kertoi siis tämän hyvin tunnetun tarinan, kuten hänen ihailijansa oli pyytänyt omalla viehättävällä tavallaan, joka merkitsi sitä, että kuuntelijan katse lakkaamatta tähysteli hänen kasvojansa ja pojan rehellisten kasvojen ilme oli pelkkää tyytyväistä hymyä.