"Tuota minä en voi hyväksyä", vastasi Mabel. "Mikä on oikein kuningas
Yrjölle, sen täytyy myöskin olla oikein kuningas Ludvigille."
Kun koko seura, myöskin Mabel, näytti olevan tyytyväinen siihen suuntaan, minkä keskustelu oli saanut, ei kukaan näyttänyt enää haluavan jatkaa sitä. Niin pian kuin illallinen oli loppunut, kersantti lausui hyvästinsä vierailleen ja jäi kauaksi aikaa keskustelemaan tyttärensä kanssa. Hän oli sangen vähän taipuvainen antamaan valtaa hellemmille tunteilleen, mutta nykyinen tilanne oli niin outo ja uusi, että se herätti tunteita, joihin hän ei kokemuksesta ollut tottunut. Sotilas ja merimies ei paljoa välitä tavallisissa oloissa vaaroista, jotka hänen eteensä sattuvat, mutta sinä hetkenä, kun hän tuntee edesvastuun painon hartioillansa, uhkapeli hänen yrityksistänsä häviää ja hän keskittää kaiken ajatuksensa onnistumiseen ja epäonnistumiseen. Silloin hän ei voi olla niin huoleton kuin jos olisi kysymys vain hänen omasta elämästään, vaan hän miettii tarkasti, miten koko joukkonsa voisi vaaroista pelastaa. Tällä hetkellä kersantti Dunham ei kuitenkaan ajatellut voittoa, kuten hänen tapansa oli, vaan hän alkoi tuntea mahdollisena senkin sattuman, että hän nyt eroaisi lapsestaan ainiaaksi.
Milloinkaan ennen ei Mabel ollut näyttänyt hänestä niin kauniilta kuin tänä iltana. Mahdollisesti tytär ei ollut ennen löytänyt tietä hänen sydämeensä, mutta tänä iltana hänen altis rakkautensa oli herättänyt isänylpeyden ja rakkauden vanhan veteraanin povessa. Mabel ei ollut vielä oikein päässyt lapsen suhteeseen isäänsä, sillä erilainen kasvatus ja isän sotilaallinen jäykkyys, joka vaati kaikkien kunnioitusta, olivat kaivaneet jonkinlaisen kuilun heidän välilleen. Tällä hetkellä kuitenkin keskustelu isän ja tyttären välillä tuli läheisemmäksi kuin tavallisesti, kunnes Mabel alkoi tuntea, että heidän suhteensa oli muuttumassa sellaiseksi, kuin hän salaisesti kaihoten oli toivonut.
"Äiti oli sitten jokseenkin minun kokoiseni", sanoi Mabel pitäen isänsä kättä omissaan ja katsellen isänsä kasvoja kostein silmin. "Minä olen ajatellut, että hän oli pitempi."
"Niinhän useimmat lapset, jotka ajattelevat kunnioituksella vanhempiansa, luulevat. Milloin he pitävät heitä suurempina, milloin taas mahtavampina ja käskevämpinä kuin he todellisuudessa ovat. Sinun äitisi, Mabel, oli niin täsmälleen sinun pituisesi, kuin joku nainen voi olla samankokoinen toisen kanssa."
"Ja hänen silmänsä, isä?"
"Hänen silmänsä, lapsi, olivat myöskin ihan samanlaiset kuin sinun — siniset, lempeät ja viehättävät, ehkeivät aivan niin nauravat."
"Minun silmäni eivät milloinkaan enää naura, rakkahin isä, ellet pidä hyvää huolta itsestäsi tällä retkelläsi."
"Kiitos, Mabel — hem — kiitos, lapseni, mutta minun täytyy tehdä velvollisuuteni. Minä olisin tahtonut nähdä sinut hyvissä naimisissa, ennenkuin me jätimme Oswegon, silloin mieleni olisi kevyempi."
"Naimisissa! — kenen kanssa, isä?"